Venäjä ja Armageddon

Jotkut ajattelevat, että Venäjä on Syyrian viimeisimmässä kriisissä osoittanut heikkoutta ja geostrategista kyvyttömyyttä suojella tehokkaasti liittolaistaan amerikkalaisten pommituksilta, kuten se aiemmin julisti tekevänsä.

En usko, että Venäjä on osoittanut heikkoutta, ellei sitten haluttomuutta aloittaa kolmas maailmasota katsota heikkoudeksi. Atlantistit testasivat Putinia, ja lopputulos oli Venäjälle suotuinen. Syyrian ohjuspuolustusjärjestelmä ei kärsinyt todellisia vahinkoja, ja valtaosa sinne ammutuista ohjuksista tuhottiin. Suurvallan vastuu on suuri ja Putinin mielestä ehdotonta punaista rajaa ei ylitetty.

Ongelma kuitenkin on, että länsiliittouma, USA, Englanti ja Ranska, tulevat jatkamaan iskuja. Silloin Putinin pitää päättää, mikä teko ylittää inhimillisen rajan, ja kolmas maailmansota syttyy. Tämä on ainoa tapa osoittaa ihmiskunnalle mikä on todellinen suurvalta, ja mikä ei; jos ihmiskunnasta jää jotain jäljelle.

Mutta vastaus tulee varmasti. Länsi on hyökännyt aggressiivisesti meitä vastaan, käyttäen tekosyynä kaksinkertaista false flag-operaatiota, Skripalin myrkytystapausta ja Ghoutassa lavastettua kemiallisten aseiden tapausta. Sota on alkanut. Mutta tämän sodan todellinen luonne ei ole enää geopoliittinen, länsi vastaan itä, tai merivalta vastaan maavalta, vaikka siltä voikin näyttää.

Nyt on kyse vertikaalisesta geopolitiikasta: ylikansalliset globalistit kansoja vastaan. Globalistit haluavat käyttää amerikkalaisia ​ ja eurooppalaisia ​​kansoja välineinään. He ovat onnistuneet kaappaamaan Trumpin, joka on menettänyt taistelunsa ja ulkopoliittisia väliintuloja vastustavan äänestäjäkuntansa. Mutta hänen valintansa presidentiksi  on peruuttamaton. Amerikan kansa äänesti rauhan, "suon kuivattamisen", eli korruption kitkemisen,  ja konservatiivisten arvojen puolesta. Eurooppalaiset ovat populisteineen päättäneet samoin, eikä tavallinen kadunmies kaikesta median propagandasta huolimatta ole konfliktissa Venäjän kanssa.

Vertikaalisessa geopoliikassa ei tarvitse olla joko Yhdysvaltojen tai Venäjän puolella. Vertikaalinen geopolitiikka on kansojen - amerikkalaisten, eurooppalaisten, venäläisten, arabien ja iranilaisten -  puolella, tai sitten siitä tulee väline globalistieliitille, joka tarvitsee sotia, väliintuloja ja maiden ja valtioiden täydellistä tuhoa. Venäjä ei ole mikään esimerkki jota pitäisi seurata, mutta Venäjän asema Lähi-idässä ja muualla on hyödyksi muillekin. Venäjä ei kamppaile vain ajaakseen Venäjän omaa etua, vaan multipolaarisen maailman puolesta, jossa monenlaiset vaihtoehdot ja valinnat olisivat mahdollisia. Nyt globalistit ja amerikkalaisen liberaalin hegemonian puolustajat ovat kuin haavoittunut lohikäärme. He voivat yhä satuttaa, mutta heidän aikansa on ohi. Jos voimme välttää kolmannen maailmansodan, se merkitsee myös unipolaarisen hetken päättymistä.

Presidentti Macron on "vakuuttanut Trumpin pysymään Syyriassa", ja amerikkalainen lentotukialus USS Harry Truman on matkalla kohti Lähi-itää. Niinpä kysymys kuuluu: voimmeko olettaa, että länsi on päättänyt käynnistää täysimittaisen väliintulon Assadin voimia vastaan, ja onko olemassa mitään rajaa, jota Trump ei ylittäisi Venäjän mahdollisen reaktion takia?

Kuten olen selittänyt, Venäjä reagoi, jos sen sotilaita vastaan hyökätään suoraan amerikkalaisten, brittien tai ranskalaisten ohjuksilla tai muita aseita käyttäen. Harry Trumanin kanssa tai sitä ilman. Macron on nolla, hän on vain pieni detalji globalistisessa koneessa, hän ei voi vakuuttaa ketään. Macron ei ole manipuloinut Trumpia, vaan se on ollut globalistiseen päätöksentekoon osallistuvien neokonservatiivien työtä. Macron on toki myös osa tätä samaa ryhmää, joka on menettämässä otettaan ihmiskunnasta.

Kuinka huono globalistien tilanne todellisuudessa on? Kukaan ei tiedä sitä varmasti. Jos se on todella paha, pahempaa kuin radikaalit kriitikot olettavat, he voivat käynnistää Armageddon-skenaarion. Joko kolmannen maailmansodan uhka etenee, tai multipolaarisuus saa jalansijaa, ja läntinen liberaali hegemonia heikkenee. Neuvottelemalla venäläisten kanssa he ymmärtävät, että he ovat tekemisissä syvästi messiaanisten ihmisten kanssa. Ymmärrämme eskatologiset panokset ja meillä on sisäinen tietämys siitä, että globalisaatio on osa Antikristuksen suunnitelmaa. Me tiedämme, mitä vastaan taistelemme. Temput, sopimukset ja lavastukset eivät toimi.

Kohtauspaikka on hyvin merkittävä: Pyhä maa, jossa Jeesus käveli, vuori, jolla Kain kuoli, Umayyadin moskeija, jossa muslimit uskovat, että Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu, ja missä Mahdi ja Messias taistelevat Dajjalia, Antikristusta, vastaan. En usko, että tämä kaikki on vain sattumaa. Näin ollen venäläinen reaktio tulee olemaan yhtä apokalyptinen kuin globalistien aggressiokin.

Ankaran kolmikantahuippukokouksen mahdolliset seuraukset ovat säikäyttäneet länsimaiden eliitin. Venäjä, Turkki ja Iran ovat yhteistyössä uudistamassa Lähi-idän geopoliittista karttaa. Venäjän,  Persian ja ottomaanien kolme perinteistä imperiumia alkavat nousta jälleen näkyviin. Ne kaikki haastavat eri tavoin postmodernin globalisaation, liberaalin hegemonian ja yksinapaisen maailmanjärjestyksen. Historiallisesti ne ovat taistelleet keskenään heikentäen toisiaan ja auttaen länttä ja moderniutta tuhoamaan heidät. Mutta tässä on meille historian oppitunti: aiomme pysyä yhdessä Lähi-idän uudelleen organisoimiseksi osoittaen, että rauhanomainen ratkaisu on mahdollinen. Isis voidaan voittaa ilman apua ja globalisteja vastaan. Nähtävästi globalistit eivät voi antaa sen tapahtua, ja siksi he ovat nyt päättäneet hyökätä ensin.

Jotkut asiantuntijat olettavat, että Venäjän vaikutusvallan kasvu olisi todennäköisesti paljon tehokkaampaa omalla alueellaan ja omassa geopoliittisessa ympäristössään. Ovatko presidentti Putin ja Venäjän poliittinen eliitti henkisesti kykeneviä vastaamaan lännen uuteen toimintaan Ukrainassa?  Tämä riippuu siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Venäjä tulee varmasti antamaan oman vastauksensa. Mutta luulen, että globalistit voivat päättää laajentaa etulinjaansa ja työntää Kiovan hyökkäämään Donbassia, ja sen jälkeen Krimiä, vastaan. Armenian pääkaupungissa, Jerevanissa, mielenosoitukset ovat jo alkaneet. Voimme myös odottaa Afganistanista Isisin tunkeutumista Tadžikistaniin ja niin edelleen. Todellisen hyökkäyksen valmistelu on sen verran vakavaa puuhaa, että globalistit ovat valmistautuneet erilaisiin skenaarioihin. Myös me olemme tehneet näin. Mutta hyökkäyksen aloite on globalistien puolella. Joten toimemme ovat eräänlainen epäsymmetrinen reaktio - aina tiettyyn rajaan saakka, josta ei sitten ole enää paluuta. Sen jälkeen aloitamme suunnitelman B, johon voi kuulua joitakin ennaltaehkäiseviä toimia."