Euraasialaisesta perspektiivistä

"Suomesta on puuttunut miltei täysin euraasialaisesta perspektiivistä kirjoittaminen", totesi tässä eräs blogini lukija. "Hyvä, että olet ottanut esille suomalaisten oikean länsisuuntauksesta riippumattoman identiteetin sekä nykymenolle vaihtoehtoisen ulkopolitiikan", sanoi toinen. Mukavaa, jos kirjoitukseni löytävät lukijansa.

Spesifimmin Euraasiasta ei ole Suomessa paljon vielä kirjoitettu. Oma blogini paikkaa tätä puutetta julkaisukentässä, mutta marginaalissa ollaan, myönnetään. Suomi kulkee jälkijunassa monessakin asiassa, ja on jo sitoutunut puolustusministeri Niinistön Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa tekemillä sopimuksilla kuolevaan maailmanjärjestykseen. Kun kansan enemmistö on Nato-jäsenyyttä vastaan, on suomalaisten atlantistien löydettävä muita reittejä samaan päämäärään, eli lännen sotakoneiston täysvasalliksi. Ei huomata, että maailma ympärillä on muuttunut, ja muutosvauhti sen kuin kiihtyy.

Jotain olennaista lännen arroganssista kertoo myös se, että "länsimaat" kuvittelevat olevansa "kansainvälinen yhteisö" ja edustavansa liberalismillaan koko ihmiskuntaa, vaikka tosiasiassa muu maailma on aivan eri linjoilla. Ylimielisyyden tilalle tarvittaisiin hieman realismia. Eurooppa ja Euraasia voivat olla kumppaneita, "länsi" ideologisena konstruktiona puolestaan on tulossa tiensä päähän. EU:n politiikkaa pitäisi tosin päivittää aika radikaalisti, että unionissa olisi jotain järkeä. Lieneekö tämä mahdollista, kuten esimerkiksi V4-maat vielä kuvittelevat.

Suomen ongelma on se, että politiikkaa tehdään vanhentuneella maailmankatsomuksella. Kun pitäisi puolustaa kansallista etua, suomalaiset päättäjät tottelevat aina muita nöyremmin EU:n direktiivejä ja lännen vaatimuksia, vaikka sieltä ei ole Suomelle mitään hyvää luvassa. Maksumieheksi sentään kelpaamme, ja luonnonvaratkin lahjoitetaan kansainvälisille kaivosyhtiöille. Venäjä-pakotteet puolestaan ovat aiheuttaneet Suomen idänkaupalle miljardien tappiot. Suomalainen pikaruokaketju Hesburger sentään uskalsi siirtyä rohkeasti Iranin markkinoille. Miten käynee eurooppalaisille yrityksille Yhdysvaltojen uhkaillessa?

Suomalainen vaihtoehtomediakenttä on suhteellisen välinpitämätön tai tietämätön euraasialaisista näkökulmista. Suhteessa valtamedian linjaan, eroja ilmenee lähinnä suhtautumisessa maahanmuuttoon, sananvapauteen ja poliittiseen korrektiuteen. Onhan siellä toki satunnaisia poikkeuksiakin, mutta yleisesti ottaen materiaali ei inspiroi. Islam on myös helppo syyllinen maallistuneille suomalaisille. Harvemmin syypäiksi todetaan Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten veriset vallanvaihto-operaatiot, Israelin sionistinen politiikka (ja sen moninaiset kytkökset Yhdysvalloissa ja Euroopassa), lännen itsensä alullepanema jihadismi, tai EU:n väestönvaihtoprojekti.

Koska amerikkalaisvaikutteisen, uusoikeistolaisen etnonationalismin puolustaminen ei tuntunut minun puuhaltani, jätin verkkolehti Sarastukseen kirjoittamisen. Allekirjoitan toki Sarastuksessa julkaistut reaktionääriset kirjoitukseni, vaikka aika on toisaalta ajanut niidenkin ohitse. Voin olla väärässä, mutta otaksun, että aika harva suomalaisissa kansallismielisissä piireissä on samaa mieltä tässä blogissa esittämistäni argumenteista. Parempi siis ulkopuolisena toimittaa omaa julkaisua, jossa voin kirjoittaa niistä aiheista, jotka minua oikeasti nykyään kiinnostavat.

Mitä tulee muihin poliittisiin suuntauksiin, ei perinteiseltä oikealta tai vasemmalta löytyne juurikaan hengenheimolaisia. Kai se kuvaa maamme älyllistä ilmapiiriä, että suomalaiset luottavat gallupien mukaan yhä sosialidemokraatteihin ja kokoomukseen (!). Muutenkin koko oikeisto-vasemmisto-jaottelu tuntuu tyhjänpäiväiseltä, kaikkien nykyisten eduskuntapuolueiden kannattaessa tavalla tai toisella läntistä liberalismia. Tarvittaisiin uusia ajatuksia ja toimijoita, mutta epäilen onko niitä tulossa. Toivon olevani väärässä.

Ehkäpä mielenmuutokseen tarvitaan esimerkkitapauksia ensin muualta Euroopasta. Euraasia puolestaan nousee voimakkaaksi tekijäksi maailmanpolitiikassa vielä elinaikanamme. Suomen päättäjien ja poliitikkojen kannattaisi edes hieman itsekriittisemmin pohtia asioita, ja tulevaisuuden valta- ja kauppasuhteita. Itsepäisempi ja itsenäisempi linja olisi tarpeen. Euraasialaisen kehityksen riittävä huomioiminen Suomen tilanteessa vaatisi ehkä oman ajatushautomon, sekä näkyvämpiä julkaisuja kuin minun blogini. Riittääkö sellaiseen kiinnostusta, jää nähtäväksi. Itse ainakin jatkan näiden aiheiden käsittelyä.