Dugin kehittelee uuden vaihtoehdon 1900-luvun suurille ideologioille, joista liberalismi selvisi voittajaksi päihitettyään fasismin sotilaallisesti ja kommunismin taloudellisesti. Toistaiseksi hän ei ole kovinkaan tarkasti pystynyt kertomaan, mitä tämä neljäs poliittinen teoria käytännössä on. Hän hahmottaa teoriaansa erityisesti liberalismia vasten ja kertoo, mitä se ei ole.

– Duginin yritys antaa neljännelle poliittiselle teorialle sisältöä jää epämääräiseksi ja maalailevaksi, Backman sanoo.

Kun liberalismissa ihminen on itseriittoinen ja autonominen yksilö, Duginin teoriassa ihminen on historian, kulttuurin, kielen ja yhteisön määrittämä.

Dugin perustaa ihmiskäsityksensä Martin Heideggerin Dasein-käsitteeseen, joka on yleensä käännetty täälläoloksi. Sen avulla Heidegger kyseenalaistaa modernin yksilökäsityksen. Heideggerilla, ja nyt siis myös Duginilla, ympäröivien olojen muovaama ihminen suuntautuu tulevaan, mutta ammentaa menneestä.

Demokratia ei ole mikään itseisarvo.
Kun liberalismi tarjoaa materialismia ja kapitalismia, korostaa Duginin malli henkisyyttä, uskonnollista perinnettä ja narodia eli kansaa tai kansanyhteisöä, jonka hän ymmärtää enemmän eksistentiaalisessa kuin nationalistisessa mielessä.

Spesifimmin Euraasiasta ei ole Suomessa paljon vielä kirjoitettu. Oma blogini paikkaa tätä puutetta julkaisukentässä, mutta marginaalissa ollaan, myönnetään. Suomi kulkee jälkijunassa monessakin asiassa, ja on jo sitoutunut puolustusministeri Niinistön Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa tekemillä sopimuksilla kuolevaan maailmanjärjestykseen. Kun kansan enemmistö on Nato-jäsenyyttä vastaan, on suomalaisten atlantistien löydettävä muita reittejä samaan päämäärään, eli lännen sotakoneiston täysvasalliksi. Ei huomata, että maailma ympärillä on muuttunut, ja muutosvauhti sen kuin kiihtyy.