4pt

Liberalismi on totaalinen ideologia, joka ei siedä erilaisuutta” – putinismin pääideologiksi kutsuttu Aleksandr Dugin haluaa lopettaa lännen ylivallan

Dugin kehittelee uuden vaihtoehdon 1900-luvun suurille ideologioille, joista liberalismi selvisi voittajaksi päihitettyään fasismin sotilaallisesti ja kommunismin taloudellisesti. Toistaiseksi hän ei ole kovinkaan tarkasti pystynyt kertomaan, mitä tämä neljäs poliittinen teoria käytännössä on. Hän hahmottaa teoriaansa erityisesti liberalismia vasten ja kertoo, mitä se ei ole.

– Duginin yritys antaa neljännelle poliittiselle teorialle sisältöä jää epämääräiseksi ja maalailevaksi, Backman sanoo.

Kun liberalismissa ihminen on itseriittoinen ja autonominen yksilö, Duginin teoriassa ihminen on historian, kulttuurin, kielen ja yhteisön määrittämä.

Dugin perustaa ihmiskäsityksensä Martin Heideggerin Dasein-käsitteeseen, joka on yleensä käännetty täälläoloksi. Sen avulla Heidegger kyseenalaistaa modernin yksilökäsityksen. Heideggerilla, ja nyt siis myös Duginilla, ympäröivien olojen muovaama ihminen suuntautuu tulevaan, mutta ammentaa menneestä.

Demokratia ei ole mikään itseisarvo.
Kun liberalismi tarjoaa materialismia ja kapitalismia, korostaa Duginin malli henkisyyttä, uskonnollista perinnettä ja narodia eli kansaa tai kansanyhteisöä, jonka hän ymmärtää enemmän eksistentiaalisessa kuin nationalistisessa mielessä.

Alain de Benoist ja Euroopan ongelma

Benoistin mielestä Eurooppa on sivilisaatiohanke tai sillä ei ole mitään arvoa. Sellaisena se merkitsee tiettyä käsitystä ihmisestä. Benoist filosofoi, että tämä ajatus sisältää "itsenäisen ja juurtuneen ihmisen, joka hylkää samanaikaisesti sekä individualismin että kollektivismin, etnosentrisyyden ja liberalismin". Eurooppa, jollaisen Benoist haluaa, on "integraalisen federalistinen"; tämä konsepti on ainoa, jonka avulla kyetään tasapainoilemaan itsenäisyyden ja yhtenäisyyden, identiteetin ja monimuotoisuuden, välillä. Sellaiselle perustalle rakennettu Eurooppa pyrkii olemaan sekä suvereeni voima, joka kykenee puolustamaan sen omia, erityisiä intressejä, että pooli, joka säätelee globalisaatiota multipolaarisessa maailmassa.

Nyt, kuten hyvin näemme, tilanne on umpikujassa. Halusimme kulttuuri-Euroopan, mutta saimme teknokraattien EU:n. Meillä on yhteisvaluutan haitat ilman hyötyjä. Näemme kansallisen itsemääräämisoikeuden häviävän ilman, että saisimme tilalle tarvittavan eurooppalaisen suvereniteetin. Eurooppa näyttäytyy globalisaation avustajana, eikä sen vastustajana. Näemme, että EU oikeuttaa sääntelypolitiikan, velkapolitiikan ja riippuvuuden rahoitusmarkkinoista. Näemme sen alisteisuuden Yhdysvalloille uudessa kylmässä sodassa Venäjää vastaan. Benoistille Eurooppa on muistisairas, se on unohtanut itsensä, eikä siksi voi ottaa oppia menneestä ja suunnata kohti tulevaa. Eurooppa kieltäytyy siirtämästä eteenpäin perintöään; ennemminkin se on valmis siirtymään historian ulkopuolelle, muiden kertomien tarinoiden joukkoon.

Duginilta tulossa kirja suomalais-ugrilaisen sivilisaation historiasta (katkelmia)

Suomessakin useita kertoja vieraillut Venäjän merkittävimpiin poliittisiin ajattelijoihin ja tutkijoihin lukeutuva Aleksandr Dugin ilahduttaa suomalaisia uudella suomenkielisellä kirjallaan suomalais-ugrilaisen sivilisaation historiasta ja maailmankuvasta. Teos on syvällinen katsaus suomalais-ugrilaisiin kansoihin ja niiden olemukseen eilen ja tänään. Kirjassa on myös erityisesti suomalaiselle lukijalle laadittu laaja esipuhe. Kirjassaan Dugin tuo esille syvän arvostuksensa ja ihailunsa suomalaisperäistä kulttuuria ja myös politiikkaa kohtaan. Dugin pitää suomalaisuutta itsenäisenä ja kulttuurisesti merkittävänä Venäjän vuosisataisena kumppanina. Näin Dugin  kirjoittaa (katkelmia kirjasta):

COUNTER-HEGEMONY IN THE THEORY OF THE MULTIPOLAR WORLD

Although the concept of hegemony in Critical Theory is based on Antonio Gramsci’s theory, it is necessary to distinguish this concept’s position on Gramscianism and neo-Gramscianism from how it is understood in the realist and neo-realist schools of IR.

The classical realists use the term “hegemony” in a relative sense and understand it as the “actual and substantial superiority of the potential power of any state over the potential of another one, often neighboring countries.” Hegemony might be understood as a regional phenomenon, as the determination of whether one or another political entity is considered a “hegemon” depends on scale. Thucydides introduced the term itself when he spoke of Athens and Sparta as the hegemons of the Peloponnesian War, and classical realism employs this term in the same way to this day. Such an understanding of hegemony can be described as “strategic” or “relative.”

In neo-realism, “hegemony” is understood in a global (structural) context. The main difference from classical realism lies in that “hegemony” cannot be regarded as a regional phenomenon. It is always a global one. The neorealism of K. Waltz, for example, insists that the balance of two hegemons (in a bipolar world) is the optimal structure of power balance on a world scale[ii]. R. Gilpin believes that hegemony can be combined only with unipolarity, i.e., it is possible for only a single hegemon to exist, this function today being played by the USA.

In both cases, the realists comprehend hegemony as a means of potential correlation between the potentials of different state powers. 

Gramsci's understanding of hegemony is completely different and finds itself in a completely opposite theoretical field. To avoid the misuse of this term in IR, and especially in the TMW, it is necessary to pay attention to Gramsci’s political theory, the context of which is regarded as a major priority in Critical Theory and TMW. Moreover, such an analysis will allows us to more clearly see the conceptual gap between Critical Theory and TMW.