Carlson/Dugin
Ensisijaiset välilehdet
Amerikkalainen toimittaja Tucker Carlson vieraili helmikuussa Venäjällä, jossa hän pääsi haastattelemaan Venäjän presidenttiä, Vladimir Putinia. Samalla matkalla, Carlson tapasi myös filosofi Aleksandr Duginin, jonka kanssa amerikkalaistoimittaja istui alas puhumaan filosofiasta.
Carlson briifaa yleisöään siitä, kuka Dugin oikein on. Hän mainitsee, että Dugin on Yhdysvaltojen pakotelistalla, hänen kirjojaan ei voi tilata Amazonin kautta, ja hänen tyttärensä Darja murhattiin autopommilla ukrainalaishallinnon toimesta. Mikä sitten tekee Duginin ajattelusta ja toiminnasta niin vaarallista, että hänet halutaan vaientaa?
Dugin ei Carlsonin kanssa käsittelekään geopolitiikkaa, Ukrainaa, tai mitään sellaista, vaan menee syvemmälle, aate- ja oppihistoriaan, sekä synkkiin tulevaisuudennäkymiin, joihin liberaalin ideologian seuraaminen näyttää pahimmillaan johtavan.
Venäläisajattelija aloittaa kertomalla, miten kaikki alkoi mennä pieleen länsimaisen individualismin eetoksen, nominalismin ja anglosaksisen maailman protestanttisen reformaation johdosta. Yksilö, erillinen subjekti, asetettiin liberaalin ideologian keskipisteeksi: kaikenlainen yhteys kollektiiviseen identiteettiin pyrittiin hävittämään.
1900-luvulla käytiin taistelu liberalismin, kommunismin ja fasismin kesken, josta liberalismi selviytyi voittajana. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, jäljelle jäi vain angloamerikkalainen liberalismi. Dugin viittaa Francis Fukuyamaan, joka tuolloin totesi, että muiden ideologioiden aika oli ohi.
Tuon voiton jälkeen, jäljellä oli enää kaksi kollektiivista identiteettiä, joista yksilö täytyi vapauttaa: sukupuoli-identiteetti ja ihmisidentiteetti.
Sukupuoli-identiteettiä on Duginin mielestä ryhdytty purkamaan lgbt (lesbo, gay, biseksuaali, transgender) -ideologialla, joka ajaa seksuaalista individualismia, sekä ajatusta, jonka mukaan sukupuoli on vaihdettavissa. Seksuaalisuus on liberaalissa ideologiassa jotain, jonka yksilö voi valita, eikä biologian lainalaisuuksilla ole väliä.
Länsimaissa seksuaalisuutta voi muuttaa, mutta Dugin näkee, että viimeinen askel liberalismin prosessissa on itse ihmisyydestä luopuminen. Tämä transformaatio yritetään toteuttaa teknologisen kehityksen myötä ja sen perusajatuksista käytetään nimikettä ”transhumanismi”.
Transhumanismiin liittyy myös tekoälyteknologia, singulariteetti ja sitä ajavat sellaiset hahmot kuin Klaus Schwab, Raymond Kurzweil ja Yuval Noah Harari, joiden mukaan ”ihmisyyden jälkeinen tulevaisuus” on väistämätön kehitysaskel.
Kun katkotaan kaikki siteen menneeseen ja perinteisiin, yksilöstä tulee sekulaari ateistinen materialisti. Hän ei kuulu enää edes tiettyyn kansallisuuteen, joten kansallisvaltiokin – johon siirtymistä liberalismi käytti välivaiheena imperiumin tuhoamiseksi – voidaan jättää taakse. Samoin perhe rajoittavana tekijänä hylätään äärimmäisen individualismin tieltä.
Tämä on Duginin mielestä tämän päivän ja tulevaisuuden agenda, jota ajetaan eteenpäin kaikin poliittisin ja taloudellisin keinoin. Venäläisfilosofi väittää, että tämä suuntaus sai alkunsa anglosaksisen maailman empirismistä, nominalismista ja protestantismista.
Toimittaja Carlson yrittää selittää väliin, että hänen amerikkalainen käsityksensä liberalismista on perustunut ajatukseen, että yksilöllä on valinnanvapaus ja hän voi myös puolustautua valtiota vastaan. Miten Carlsonin ja monien amerikkalaisten omaksuma liberalismi poikkeaa Duginin ajatuksista?
Duginin mielestä väärinkäsitys perustuu kahteen määritelmään. On vanha ”klassinen liberalismi” ja sitten on ”uusi liberalismi”. Klassinen liberalismi suosi demokratiaa, joka tarkoitti enemmistökonsensusta ja siten kansanvaltaa.
Kun tähän yhdistettiin radikaali yksilönvapaus, päädyttiin lopulta kuitenkin ”uuteen liberalismiin”, joka ei perustukaan enemmistön, vaan vähemmistöjen valtaan ja woke– ideologiaan, joka esittää edistävänsä tasa-arvoisemman yhteiskunnan luomista.
Koska enemmistö voisi valita Hitlerin tai Putinin, enemmistöä täytyy vahtia ja tässä hyödynnetään eri vähemmistöjä, joiden erityisoikeuksia korostamalla, enemmistön valta hajaantuu. Tämä ei ole Duginista enää demokratiaa, vaan totalitarismia, joka ei puolustakaan yksilönvapauksia, vaan vaatii seuraamaan tietynlaisen ”edistyksellisyyden” agendaa.
Duginista tällainen liberalismi vaatii aina vain uutta ”vapautumista” jostakin. Vapautuminen on aloitettu kollektiivisista identiteeteistä, perinteistä, uskonnosta, kansalaisuudesta, kotimaasta, perheestä, ja lopulta sukupuolesta ja ihmisenä olemisesta, mihin se sitten johtaakaan.
Dugin selittää Carlsonille, ettei nykyään enää riitä, jos sanoo olevansa ”klassinen liberaali”, koska sekin tarkoittaa ”wokeismin” omaksuneille, ihmisyydestään vapautumista janoaville vasemmistoliberaaleille ”traditionalismia, konservatismia ja fasismia”. Jos et halua olla edistysmielinen liberaali, sinut ”canceloidaan”.
Carlson kysyy Duginilta, mikä on seuraava askel, kun ihmisyydestä on vapauduttu. Duginista vastaus löytyy amerikkalaisesta tieteisfiktiosta. Esimerkiksi monissa vanhoissa tieteiselokuvissa on jo kuvattu aikaa, jossa nyt elämme: melkein kaikki 1900-luvulla kuviteltu on toteutunut 2000-luvulla. ”Ei ole mitään tieteisfiktiota realistisempaa”, Dugin katsoo.
Dugin mainitsee Matrixin, Terminatorin ja tekoälyn. Jos ihmistä pidetään vain rationaalisena eläimenä, nykyteknologialla voidaan jo tuottaa tällaisia eläimiä, tai luoda niiden yhdistelmiä. Tekoälystä, jolla on käytössään kaikki data, voi tulla tällaisen uuden maailman kuningas.
Hollywood-elokuvissa ei ole koskaan kuvattu tulevaisuutta paluuna perinteisiin yhteiskuntiin ja suurperheisiin, vaan kuva on aina dystooppisen synkkä ja atomistinen. Tämä ei ole Duginista pelkkää fantasiaa, vaan realistinen vaihtoehto, jos nykyisenlainen edistyksellisten poliittinen projekti jatkuu.
Lopuksi Carlson kysyy Duginilta, miten on mahdollista, että vasemmistoliberaalit länsimaissa vuosikymmenien ajan puolustivat Neuvostoliittoa, Stalinia ja stalinismia ja 1900-luvun lopulle tultaessa suosivat jopa juoppo-Jeltsiniä, mutta 2000-luvulla Venäjästä tulikin äkisti heidän päävihollisensa.
Duginista tämä johtuu siitä, että Putin osoittautuikin perinteiseksi johtajaksi, joka heti valtaan noustuaan ryhtyi suitsimaan globaalin lännen vaikutteita Venäjällä. Putin ryhtyi puolustamaan perinteisempiä arvoja ja ajamaan valtiollista suverenismia.
Tämä ei ollut ensi alkuun selvää ulkopuolelta katsottuna, mutta kun Putin toistamiseen painotti Venäjän roolia erityisenä sivilisaatiovaltiona, jolla oli hyvin vähän yhteistä uusliberaalien ihanteiden kanssa, hänestä tuli lännen silmissä suorastaan metafyysinen vihollinen heidän pyrkimyksilleen.
Jos tavoitteena on perinteisten arvojen, uskomusten, perhekäsityksen, sukupuolten ja kaiken muun sellaisen tuhoaminen, Putinin Venäjä näiden arvojen tukijana, on liberaalin posthumanismin vihollinen, Dugin arvioi keskustelun päätteeksi.