Varmasti tämän vuoden yksi ainutlaatuisimmista ja haastavimmista teoksista on italialaisen Xantio Ansprandin kompleksinen esoteeris-filosofis-poliittinen tutkielma, Eurasian Universism: Sinitic Orientations for Rethinking the Western Logos (PRAV Publishing), joka alaotsikkonsa mukaisesti piirtää ”siniittisiä suuntaviivoja” Euraasian kosmiseen karttaan, joka on nousemassa esiin länsimaisen filosofisen tradition varjoista.

Perenniaaliseen filosofiaan perehtyneen Ansprandin mielestä traditionsa hylännyt nykymaailma on epätasapainossa ja epäjärjestyksessä. Eurooppa on syvässä filosofisessa, hengellisessä ja poliittisessa kriisissä: sitä aiemmin elävöittänyt logos (äly, keskeinen periaate, tai ajattelutapa), on häviämässä kaaoksen pyörteisiin, samalla, kun koko moderni länsimainen maailmanjärjestys on hajoamassa.

Mantereen toisessa päässä, Kiina on historiallisessa nousussa, ja se asettaa ”siniittisen sivilisaation” potentiaalin aivan uudenlaiseen ajankohtaisuuteen nykyisessä, vanhan ja uuden järjestelmän epävakaassa välitilassa.

Voiko länsimainen logos enää elpyä dekadenssistaan ja mikä rooli kungfutselaisilla perinteillä ja kommunistisen Kiinan innovaatioilla tulee olemaan uudessa tilanteessa? Entä onnistuuko ”uuseurasianismi” inspiroimaan Venäjän federaation poliittista filosofiaa?

Ansprandi luo erikoista synteesiä, joka asettaa läntisen ja itäisen metafysiikan vaikeaan, mutta uutta luovaan vuoropuheluun keskenään. Vertaileva mytologia, kielitieteet, filosofiset ja poliittiset suuntaukset, sekä moderni sinologia rakennuspalikoinaan, italialaisajattelija piirtää kosmista karttaa, jossa euraasialainen ja heikentynyt länsimainen sivilisaatio kohtaavat.

Hän toimii kuin maagisia kykyjä omaava kulttuuriantropologi, joka – nyky-yhteiskunnan rappion keskellä – yhdistelee menneisyydestä perittyjä, terveitä elementtejä uuteen symboliikkaan, liberalismin jälkeistä tulevaisuutta varten. Tuottaako tällainen elvytysyritys konkreettisia tuloksia, vai jääkö se vain marginaalisten kirjanoppineiden eksentriseksi puuhasteluksi?

Joka tapauksessa, kirjoittaja käsittelee kiehtovan itsevarmasti germaanisen kosmologian maailmanselitysmallin ja kiinalaisen taolais-kungfutselaisen filosofian yhtymäkohtia. Ennen pitkää päädytään jopa muinaiseen ”sivistyksen kehtoon”, eli nuolenpääkirjoituksen Mesopotamiaan, jonka tähtikuvioista kaivetaan myös esiin euraasialainen grafeemi, kaikkien asioiden keskipiste, antamaan suuntaa ja tuomaan järjestystä kaoottiseen nykytilaan.

Esikristillisiä jumalkonsepteja esitellään lukijalle tällä huimaavalla etymologis-esoteerisella tutkimusmatkalla, jossa euraasialainen ”korkein taivaan jumala” tunnistetaan taivaalliseksi pohjoisnavaksi, kaiken energian luovaksi lähteeksi ja koko kosmoksen patriarkaksi, jota ei voi mahduttaa kristinuskon ahtaisiin dogmeihin, saati kartesiolaisen dualismin oppirakennelmiin.

Jos kuuluisat filologit, kielitieteilijät ja uskonnontutkijat Georges Dumézilista Mircea Eliadeen ovat lukijalle ennestään tuttuja, Ansprandi mainitsee myös ranskalaisen filosofin ja sinologin, François Jullienin uraauurtavan työn, sekä kiinalaisen filosofi Jiang Qingin poliittisen kungfutselaisuuden, joiden näkemykset yhdistetään ja ylitetään tässä multiversaalissa alkuvoimien sinfoniassa.

Toisenlaisia suuntaviivoja hän myöntää saaneensa traditionalistisen koulukunnan René Guénonilta, sekä italialaiselta filosofilta ja uskontohistorioitsijalta Ernesto de Martinolta, jotka molemmat visioivat länsimaisen ajattelun uudelleen ilmentämistä itäisten vaikutteiden keinoin. Tärkeä innoittaja on myös kiistelty venäläinen filosofi Aleksandr Dugin, jonka kirjoituksia siteerataan toistuvasti kirjan eri luvuissa.

Duginin uuseurasianismi on vahvasti läsnä Ansprandin teoksessa, jossa nähdään venäläispolitologin lailla rappeutuneen liberaalin lännen ja sen skleroottisen metafysiikan tukehtuvan omaan nihilismiinsä. Näissä yhden maailmanajan lopun tunnelmissa, ”radikaalin subjektin” on seistävä, vaikka sitten raunioiden keskellä.

Toisinajattelijoiden, jotka elävät nykyisessä, länsimaisen sivilisaation historiallisen syklin loppuvaiheessa, olisi paitsi nietzscheläisesti työskenneltävä tämän alasajon nopeuttamiseksi, myös autettava logoksen ja aidon eurooppalaisen ja laajemmin euraasialaisen kulttuurin, ylösnousemusta mailleen menevän spengleriläisen talvimaiseman tuhkista.

”Euraasialainen universismi” on antimoderni ja jälkiliberalistinen manifesti ja samalla akateeminen tutkimus, joka hylkää modernismin uskonnolliset, filosofiset ja poliittiset dogmat. Ansprandin tekele ei ole helppoa luettavaa, sillä päästäkseen eteenpäin tällä metafyysisellä matkalla, täytyy olla jo perillä (tai ainakin valmis ottamaan selvää) monista obskuureista käsitteistä, ymmärtääkseen kirjoittajan esoteerista järjenjuoksua.

”Siniittinen orientaatio” avautuu kuitenkin yllättävän hyvin, sillä tekijä on sirotellut laajaan esseeseensä tarpeeksi johtolankoja, jotta kiinalaisesti värittynyt ”kaikki taivaan alla” paljastuu. Tässä kuviossa, omasta sivistyksestään luopunut länsi jää lopulta vain alueelliseksi järjestelmäksi, joka on nyt väistymässä kulttuurisesti monimuotoisemman maailmanjärjestyksen tieltä. Silti Ansprandi toivoo Euroopankin vielä heräävän.

Mikäli kreikkalainen logos, germaaninen jumala Odin, kiinalainen kosmologia, Martin Heideggerin Dasein, Jacques Lacan, Aleksandr Duginin neljäs poliittinen teoria, traditionalismin filosofia, sekä kriittinen suhtautuminen länsimaiseen liberalismiin, kiinnostavat, kannattaa tähän omaperäiseen teokseen ehdottomasti tutustua – mutta varoitettakoon, että se voi viedä tutkivan mielen mennessään uusille, tuntemattomille poluille.

Euraasian kosmista kartanpiirtoa – Markku Siira