Eksentrisemmät politiikan tutkijat ovat jälleen innostuneet esittämään, että Trumpin paluun myötä, ”globalistit” häviävät ja maailma pelastuu. Mihin tällainen kuvitelma perustuu? Kannattaisiko odottaa Trumpin hallinnon konkreettisia tekoja ennen ylioptimistista hehkutusta?
Hamasin poliittisen siiven johtajan Ismail Haniyehin salamurha hänen vieraillessaan Iranissa uuden presidentin virkaanastujaisseremoniassa oli jälleen osoitus siitä, että Israel ja sen läntiset apurit kykenevät toimimaan jopa Teheranissa. Samalla yritetään taas lyödä railoa šiia- ja sunnimuslimien välille ja nöyryyttää islamilaista tasavaltaa.
Kuten odottaa sopi, tämän vuoden olympialaisten avajaisjuhlallisuudet Pariisissa olivat täynnä länttä hallitsevan eliitin synkkää symboliikkaa ja rienaavaa seksuaalipolitiikkaa. Länsimaissa edes kaikki (kulttuuri)kristityt eivät pitäneet esitystä erityisen irvokkaana, mikä heijastanee perinteisen arvopohjan eroosiota ja ihmisten ”avomielisyyttä”.
”Olemme hyvin lähellä pistettä, josta ei ole enää paluuta liberalismiin”, väittää venäläinen politologi Aleksandr Dugin.
Venäläinen Aleksandr Dugin on liittynyt kiinalaisille sosiaalisen median alustoille, kuten mikroblogipalvelu Sina Weiboon sekä kulttuuri- ja viihdeyhteisö Bilibiliin, kommunikoidakseen Kiinan nettikansalaisten ja tutkijoiden kanssa ja ”edistääkseen vuoropuhelua kahden sivilisaation välillä”.
Putin vannoi tiistaina virkavalansa ja jatkaa Venäjän presidenttinä seuraavat kuusi vuotta. Myös sotilasoperaatio Ukrainassa jatkuu; lännen hybridisota tai pakotteet eivät ole vaikuttaneet venäläisten arkeen siinä määrin, että kansalaiset kääntyisivät vallanpitäjiä vastaan, kuten lännessä on toivottu.
Venäläinen filosofi Aleksandr Dugin suhtautuu varauksella tekoälyteknologiaan, joka muuttaa tuntemamme maailman, sekä ihmisen itsensä. ”Siirryttäessä tekoälyn valtakaudelle, ihmiskunta on hahmotettava suurena tietokoneena, jonka komponentit eivät kuitenkaan toimi täydellisesti”, hän muotoilee.
Amerikkalainen toimittaja Tucker Carlson vieraili helmikuussa Venäjällä, jossa hän pääsi haastattelemaan Venäjän presidenttiä, Vladimir Putinia. Samalla matkalla, Carlson tapasi myös filosofi Aleksandr Duginin, jonka kanssa amerikkalaistoimittaja istui alas puhumaan filosofiasta.
”On vaikeaa olla kosminen ihminen”, kirjoittaa venäläinen Aleksandr Prohanov, jonka proosaa, runoa ja asiatekstiä yhdistävät kirjoitukset ovat usein niin säkenöiviä, että hänen mielensä tuntuu halkovan suvereenisti ajan, avaruuden, historian, kosmoksen ja yliluonnollisen ulottuvuuksia, vaikka hänen fyysinen olomuotonsa istuisikin datšalla Venäjällä.
Latvian pääkaupungissa Riiassa pääkonttoriaan pitävä venäjänkielinen uutissivusto Meduza (lännen narratiivia edistävä infosotajulkaisu, joka on kielletty Venäjällä) uutisoi aloitteesta, jonka joukko venäläisiä opiskelijoita on pannut alulle.
Venäläinen filosofi Aleksandr Dugin kommentoi Iranin vastaiskua. Vaikka länsimediat riensivät vakuuttamaan, että iskun Israelille aiheuttamat vahingot ovat ”suhteellisen pieniä”, on tapahtuma venäläisajattelijasta ”paljon merkityksellisempi kuin miltä näyttää”.
Politologi ja filosofi Alexander Dugin julkaisi X-alustalla ennusteen siitä, että miten nykyinen Lähi-idän kriisitilanne kehittyy tästä hetkestä eteenpäin. Hänen mukaansa vastassa on hallitsematon eskalaatio.
Lännen kansalaiset ovat tavallisia ihmisiä, jotka eivät syyllisty mihinkään, mutta heillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta muuttaa tilannetta, koska lännessä ei ole ollut demokratiaa pitkään aikaan, pohtii venäläinen filosofi ja politologi Alexander Dugin.
Venäläinen filosofi Aleksandr Dugin analysoi Israelin tilannetta ja tekee taas omia ”eskatologis-poliittisia” johtopäätelmiään. Vastuu jääköön lukijalle.
Venäläinen politologi Aleksandr Dugin on kommentoinut ”uutta hyökkäystä Krimin siltaa vastaan”. Hän kehottaa huomaamaan ”vihollisen raivokkaan jääräpäisyyden”, mikä on ”Malorossijalle tunnusomaista” (Malorossija, ”Vähä-Venäjä”, on Venäjän keisarikunnan aikaan sille kuuluneista nyky-Ukrainan alueista käytetty nimitys).
Lähes puolitoista vuotta sitten sotilaalliseksi yhteenotoksi kuumentunut Ukrainan konflikti jatkuu edelleen. Lännen mittavasta avusta huolimatta, Ukraina ei ole onnistunut häätämään venäläisjoukkoja, saati ”voittamaan” meneillään olevaa sotaa. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava – kuten myös Riley Waggaman blogissaan esittää – ettei Venäjäkään ole vielä saavuttanut päämääriään.
Dugin esittää, että myös Euroopasta Amerikkaan ulottuvat talassokraattiset ”suuret tilat”, voivat vielä muuttua tellurokraattisiksi ”sydänmaiksi”. ”Yhdysvalloissa Trump ja jotkut republikaanit, jotka nojaavat nimenomaan punaisiin, mantereen sisäisiin osavaltioihin, vaativat tätä lähes avoimesti. Euroopassa populistit ja ’Linnake-Euroopan’ kannattajat suuntautuvat intuitiivisesti tähän skenaarioon”, venäläispolitologi arvioi.
”Maaliskuun 31. päivänä, Venäjän patriootit, eurasianistit ja muut täyden suvereenisuuden kannattajat saavuttivat luultavasti Neuvostoliiton jälkeisen ajan vaikuttavimman ja näkyvimmän voiton”, väittää politologi Aleksandr Dugin. Hän viittaa Venäjän uuteen ulkopoliittiseen konseptiin, jossa näkyy hänen mielestään ajatus federaation euraasialaisesta kehityssuunnasta.
Vuosi on kulunut siitä, kun Venäjän sotilaallinen erikoisoperaatio Ukrainassa alkoi. Politologi Aleksandr Duginin mukaan sotilasoperaationsa myötä, Venäjä on ”joutunut täysimittaiseen ja vaikeaan sotaan” – ei niinkään Ukrainan, vaan ennen kaikkea ”kollektiivisen lännen”, eli ”Nato-blokin” kanssa (lukuun ottamatta Turkkia ja Unkaria, jotka pysyttelevät konfliktissa puolueettomina).
Varmasti tämän vuoden yksi ainutlaatuisimmista ja haastavimmista teoksista on italialaisen Xantio Ansprandin kompleksinen esoteeris-filosofis-poliittinen tutkielma, Eurasian Universism: Sinitic Orientations for Rethinking the Western Logos (PRAV Publishing), joka alaotsikkonsa mukaisesti piirtää ”siniittisiä suuntaviivoja” Euraasian kosmiseen karttaan, joka on nousemassa esiin länsimaisen filosofisen tradition varjoista.
Uuden maailmanjärjestyksen muotoutuessa geopoliittisen suuren pelin ja maailmantalouden ”täydellisen myrskyn” silmässä, myös lännen konservatiivit joutuvat miettimään, mitä oikein on tulossa. Jonathan Culbreath on uskaltautunut tarkastelemaan venäläisiä ja kiinalaisia teorioita moninapaisesta maailmanajasta The European Conservative– lehdessä.
Venäläisen Aleksandr Duginin eskatologiset kommentit juutalaisuuteen ja Israeliin liittyen palautuivat mieleeni, kun seurasin uutisointia sionistien yöllisistä ilmaiskuista Gazaan.
Vaikka aihe ylittää tavanomaisen geopoliittisen analysoinnin, yritän hieman avata Palestiinan ja Israelin konfliktin esoteerisempia ulottuvuuksia Duginin avulla.
Dugin sanoo aivan oikein, että juutalaisuuteen liittyy käsitys, jonka mukaan juutalaiset ovat "valittu kansa" ensisijaisesti uskonnollisessa mielessä. Uskonnolliset juutalaiset odottavat myös "messiasta", josta on tuleva "Israelin kuningas".
"Suurella resetoinnilla" halutaan tehdä maailmasta jälleen yksinapainen, jotta päästäisiin globalistien perimmäiseen tavoitteeseen maailmasta, jota pieni ylikansallinen eliitti kontrolloisi. Skeptisempi voisi luulla, että me elämme jo sellaista vaihetta, mutta sivilisaatiovaltiot Venäjä ja Kiina, ovat kuitenkin vielä tämän suunnitelman tiellä.
VAIKUTTAA SILTÄ ETTÄ Duginin kohdalla kyseessä on jälleen yksi lännen hybridisodankäynnin operaatio – vastatoimi, jolla atlantistit yrittävät estää eurasianismin nousua. Duginia vastaan aloitetun hyökkäyksen jälkeen Yhdysvaltojen ulkoministeriö mainitsi raportissaan Duginin Geopolitica.ru verkkosivuston esimerkkinä venäläisestä vaikuttamisesta, sekä ”disinformaation ja propagandan levittämisestä”.
Dugin muistuttaa, että Yhdysvaltojen varapresidenttiehdokas Kamala Harris – tyypillisenä lännen globalistien edustajana – on jo kerran vaatinut myös presidentti Donald Trumpin Twitter-tilin poistamista. ”Heidän lonkeronsa eivät ole päässeet käsiksi Trumpiin, mutta minun tilini he sulkivat joka tapauksessa”, Dugin toteaa.
Syntynyt "uusi teknologinen sivilisaatio" on kova ympäristö, Dugin arvioi. Internet on jotain muuta kuin mitä luulimme sen olevan. Meillä on siellä sähköposti, luemme uutissivustoja ja pidämme blogia. Ajattelimme, että internet on paikka julkaista kommentteja, artikkeleita ja videoita. "Mutta ei, se on myrkyllinen ympäristö, jossa vain hallitsevan ideologian mukainen tuotanto on hyväksyttävää", Dugin väittää.
"Kaikki nämä välineet hallitsevat ihmisten elämää", Dugin selittää. "Ne ovat vastuussa siitä, mitä ajattelet, luet, kuuntelet tai mitä ylipäänsä haluat. Moderni liberalismi ei elä vain ideoissa, vaan asioissa itsessään: proseduureissa, palveluissa, mekanismeissa ja logistiikassa. Se elää myös aivoissamme. Kun suostumme käyttämään näitä välineitä, joudumme ansaan", Dugin varoittaa.
Maailmaa ohjailee yhä "globaalihallinto" tai "sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys", jota on myös "maailmanhallitukseksi" kutsuttu, Dugin selittää. Se koostuu politiikan ja talouselämän eliitistä sekä heitä palvelevasta "älymystöstä", mediakoneistosta ja sotateollisesta kompleksista. On myös olemassa tuon hallinnon ylläpitämä normisto, joka on tähän asti määritellyt politiikan, talouden ja ideologian perusparametrit.
Dugin väittää, että poikkeusolojen vuoksi myös Ranska ja Saksa ovat valmiita seuraamaan samaa tietä ja muut euromaat tulevat perässä. Osa näistä, kuten Visegrád-maat, ovatkin jo yhteiskunnallisesti "illiberaaleja". Kriisin syvetessä ja pitkittyessä, nämä prosessit selkiytyvät entisestään ja koko Eurooppa saattaa kokea ideologisen muodonmuutoksen.
Koronavirus voi tuoda lopun myös liberalismille, joka on mahdollistanut viruksen tehokkaan leviämisen. Liberalismi on itsekin kuin virus, biologinen ase, ja tämän "taudin" päällimmäinen levittäjä on Yhdysvallat. Amerikkalainen liberalismi horjuttaa yhteiskuntia ja tappaa koronaviruksen lailla. Duginin mukaan yhteiskuntien ja valtioiden menestymisen ja vaurauden kriteerit ovat muutostilassa. Ei edes kiinalainen vauraus, eurooppalainen hyvinvointivaltio tai amerikkalainen sotilasmahti ole kyennyt pelastamaan kaikkia puhjenneelta epidemialta.
Duginin eurasianistit uskovat, että vain vahva Venäjä, yhteistyössä kaikkien atlantismin vastustajien kanssa, voi pysäyttää uusliberaalit ja luoda tilalle haluamansa multipolaarisen maailman, jossa yksi suurvalta ei sanele kaikkea. Eurasianismin perusajatuksia on esitelty mm. jo vuonna 2014 englanniksi julkaistussa kirjassa Eurasian Mission: An Introduction to Neo-Eurasianism, jonka lukeminen sai minut kirjoittamaan tämänkin tekstin.
Eurasianismi on kieltämättä ollut jonkinlaisessa nosteessa Venäjällä viime vuosina, ja Kremlin geopolitiikka perustuu osittain sen periaatteisiin, mutta esimerkiksi Venäjän perustama Euraasian talousunioni on vielä pahasti alkutekijöissään. Duginin mielestä Putin ei olekaan mennyt tarpeeksi pitkälle eurasianismin edistämisessä. Putin on Duginin mukaan vain puoliksi eurasianisti; loppupelissä hänkin on pragmaattinen opportunistipoliitikko.
Dugin toteaa heti alkuun, ettei politiikkaa voi olla ilman filosofiaa. Politiikka on hänen mukaansa "sovellettua filosofiaa". Filosofian ja politiikan historia myös seuraavat toisiaan: jos filosofia kulkee johonkin suuntaan, politiikka ei voi kulkea toiseen. Jos yhteiskunnan perusfilosofia muuttuu, muuttuu myös siellä harjoitettu politiikka. Poliittisilla ja yhteiskunnallisilla muutoksilla on aina filosofinen ulottuvuutensa, huomattiin tätä tai sitten ei, Dugin selittää.
Filosofi Platonin tavoin Dugin kritisoi demokratiaa, jota ei tänä päivänä saisi kritisoida. Duginin mukaan demokratia ei ole neutraali käsite, vaan se on nykyaikana sekulaarin kultin oppijärjestelmä, jonka takana seisoo "länsi", meille tutummin Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Eurooppa. Jotta hyväksyttäisiin jäseneksi tähän kulttiin, on puolustettava "liberaalidemokratiaa" ja länsikeskeistä maailmanjärjestystä. "Demokratiasta" on tullut globaalin vallankäytön ja interventionismin väline: jo Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson halusi tehdä "maailmasta turvallisen demokratialle".
Dugin kehittelee uuden vaihtoehdon 1900-luvun suurille ideologioille, joista liberalismi selvisi voittajaksi päihitettyään fasismin sotilaallisesti ja kommunismin taloudellisesti. Toistaiseksi hän ei ole kovinkaan tarkasti pystynyt kertomaan, mitä tämä neljäs poliittinen teoria käytännössä on. Hän hahmottaa teoriaansa erityisesti liberalismia vasten ja kertoo, mitä se ei ole.
– Duginin yritys antaa neljännelle poliittiselle teorialle sisältöä jää epämääräiseksi ja maalailevaksi, Backman sanoo.
Kun liberalismissa ihminen on itseriittoinen ja autonominen yksilö, Duginin teoriassa ihminen on historian, kulttuurin, kielen ja yhteisön määrittämä.
Dugin perustaa ihmiskäsityksensä Martin Heideggerin Dasein-käsitteeseen, joka on yleensä käännetty täälläoloksi. Sen avulla Heidegger kyseenalaistaa modernin yksilökäsityksen. Heideggerilla, ja nyt siis myös Duginilla, ympäröivien olojen muovaama ihminen suuntautuu tulevaan, mutta ammentaa menneestä.
Demokratia ei ole mikään itseisarvo.
Kun liberalismi tarjoaa materialismia ja kapitalismia, korostaa Duginin malli henkisyyttä, uskonnollista perinnettä ja narodia eli kansaa tai kansanyhteisöä, jonka hän ymmärtää enemmän eksistentiaalisessa kuin nationalistisessa mielessä.
Benoistin mielestä Eurooppa on sivilisaatiohanke tai sillä ei ole mitään arvoa. Sellaisena se merkitsee tiettyä käsitystä ihmisestä. Benoist filosofoi, että tämä ajatus sisältää "itsenäisen ja juurtuneen ihmisen, joka hylkää samanaikaisesti sekä individualismin että kollektivismin, etnosentrisyyden ja liberalismin". Eurooppa, jollaisen Benoist haluaa, on "integraalisen federalistinen"; tämä konsepti on ainoa, jonka avulla kyetään tasapainoilemaan itsenäisyyden ja yhtenäisyyden, identiteetin ja monimuotoisuuden, välillä. Sellaiselle perustalle rakennettu Eurooppa pyrkii olemaan sekä suvereeni voima, joka kykenee puolustamaan sen omia, erityisiä intressejä, että pooli, joka säätelee globalisaatiota multipolaarisessa maailmassa.
Nyt, kuten hyvin näemme, tilanne on umpikujassa. Halusimme kulttuuri-Euroopan, mutta saimme teknokraattien EU:n. Meillä on yhteisvaluutan haitat ilman hyötyjä. Näemme kansallisen itsemääräämisoikeuden häviävän ilman, että saisimme tilalle tarvittavan eurooppalaisen suvereniteetin. Eurooppa näyttäytyy globalisaation avustajana, eikä sen vastustajana. Näemme, että EU oikeuttaa sääntelypolitiikan, velkapolitiikan ja riippuvuuden rahoitusmarkkinoista. Näemme sen alisteisuuden Yhdysvalloille uudessa kylmässä sodassa Venäjää vastaan. Benoistille Eurooppa on muistisairas, se on unohtanut itsensä, eikä siksi voi ottaa oppia menneestä ja suunnata kohti tulevaa. Eurooppa kieltäytyy siirtämästä eteenpäin perintöään; ennemminkin se on valmis siirtymään historian ulkopuolelle, muiden kertomien tarinoiden joukkoon.
Dugin tekee selväksi, että hän tukee Putinia paitsi Venäjälle parhaiten sopivana päämiehenä, myös siksi, että tämä on lähimpänä autenttista valtiomiestä maailmassa tällä hetkellä. Lukijan ei kuitenkaan pidä luulla, että Dugin suhtautuu Putiniin ilman kriittisyyttä; hänen mielestään Putin on tällä hetkellä paras johtaja Venäjälle, mutta Putinillakin on puutteensa. Tästä syystä kirjan nimi on "Putin vastaan Putin": se kuvaa kahta eri puolta miehestä, joka pyrkii tasapainoilemaan sisä- ja ulkopolitiikan areenoilla, ja ylläpitämään samalla Venäjän suvereniteettia, mutta ilman täsmällisempää ideologista pohjaa.
Putin on lähtöisin Jeltsinin miljööstä, Pietarista, eikä Moskovasta, joka edustaa ainakin Duginille Venäjän syvintä ideaa (jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea kirjoitus Moskovan idea). Dugin ei selvästikään pidä Pietarista, sillä se on ollut historiallisesti Venäjän länsimaistamisen kehto: Pietari Suuri rakensi Pietarin "länsimaiseksi" pääkaupungiksi. Tätä Duginin paheksumaa länsisuuntausta jatkettiin Katariina Suuren ja myös kommunistien, etenkin Trotskin, toimesta, sekä myöhemmin Gorbatšovin ja Jeltsinin valtakausilla. Venäjä on kuitenkin ollut kyllin voimakas vastustamaan länsimaistamista, eikä venäläistä kansansielua ole saatu rikki edes bolševikkien toimesta. Miten Putinin käy liberalismin ja perinteisemmän venäläisyyden ristipaineessa?
Spesifimmin Euraasiasta ei ole Suomessa paljon vielä kirjoitettu. Oma blogini paikkaa tätä puutetta julkaisukentässä, mutta marginaalissa ollaan, myönnetään. Suomi kulkee jälkijunassa monessakin asiassa, ja on jo sitoutunut puolustusministeri Niinistön Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa tekemillä sopimuksilla kuolevaan maailmanjärjestykseen. Kun kansan enemmistö on Nato-jäsenyyttä vastaan, on suomalaisten atlantistien löydettävä muita reittejä samaan päämäärään, eli lännen sotakoneiston täysvasalliksi. Ei huomata, että maailma ympärillä on muuttunut, ja muutosvauhti sen kuin kiihtyy.
Hayden sanoo: "Tärkein vastakkainasettelu ei ole Iranin ja Yhdysvaltojen, vaan meidän ja eurooppalaisten ystäviemme välillä. Eurooppalaisilla on oikeus kysyä, 'Onko meidän mielipiteellämme väliä? Ottavatko amerikkalaiset näkemyksemme huomioon?'." Tämä voi vieraannuttaa Euroopan Yhdysvalloista, ja sillä voi olla vakavia seurauksia trans-atlanttiselle yhteistyölle. Euraasialaisesta perspektiivistä katsottuna tämän pitäisi antaa Euroopalle aihetta uudelleenarvioida liittolaisuuksiaan.
Taloustieteilijät ovat yleisesti ottaen yhtä mieltä siitä, että Iranin ydinsopimuksen peruuttaminen tulee lisäämään energiakustannuksia, mikä vaikuttaa haitallisesti EU:n talouskasvuun. Aktivistit, analyytikot ja asiantuntijat olivat epätavallisen yksimielisiä tässä asiassa: Yhdysvaltojen toimien katsottiin olevan avoin yritys sabotoida ja horjuttaa Euroopan taloutta. Tämän painostuksen tarkoituksena oli lisätä EU:n Venäjä-vastaisuutta ja korottaa valmiutta tukea Ukrainan epäonnistunutta sotilaallista kampanjaa etnisiä venäläisiä vastaan entisen itäisen Ukrainan, nykyisen Novorossijan alueella.
Mihin Suomi sitten sijoittuu tässä kuvassa? Suomi on tällä hetkellä EU:n jäsenmaa, "pohjoismaa", mutta se on aina poikennut skandinaavisista naapureistaan johtuen suomalais-ugrilaisuudesta ja suomen kielestä. Suomalaisia ei pidetä oikeastaan indoeurooppalaisina, geneettisesti olemme venäläisten ja ruotsalaisten välimaastossa, ja variaatioita maan sisällä esiintyy runsaasti. En nyt mene siihen enempää, vaan pysyn Euraasian asiassa. Suomi on rajamaa, sijainnillisesti periferia; se on sitä myös Euroopan unionin kannalta. Mutta yhteinen raja ja historia Ruotsin ja Venäjän kanssa tekee meistä mielenkiintoisen naapurin, olemme osa sekä itää että länttä. Suomi voi siis toimia tasapainottavana, neutraalina tekijänä. Kiinaankin Suomella on hyvät suhteet. En pidä tätä ollenkaan ongelmallisena, vaikka maailma muuttuukin ja vanha järjestys lakkaa olemasta.
Ortodoksikristitty strategi Dugin teki "nöyrän ehdotuksen", että Turkin olisi otettava johtava asema "uuden islamin" luomisessa. Tämä islam perustuisi sufilaisuuden mystisiin perinteisiin. Hän sanoi, että Erdoğan oli jo tehnyt "kaksi väärää valintaa" uskonnon suhteen; ensin tukemalla lännen suosittelemaa, modernisoitua islamilaisuutta, ja sitten Saudien "lähes salafistista versiota. Molemmat johtivat epäonnistumiseen geopoliittisesti sekä ideologisesti".
Euraasia ei ole vain maantieteellinen käsite; se on myös kokonainen teoria, järjestelmä ja erityinen maailmankuva. Sen ydin on seuraavassa. Länsimaat ovat vuosisatojen ajan pyrkineet asettamaan normit ja kriteerit kaikille ihmisille. Tämä on sen sivilisaatiopolitiikkaa. Ja tämä ei ole muuttunut vuosisatojen aikana riippumatta siitä, mikä on milloinkin ollut länsimaisen ideologian keihäänkärkenä, olipa se katolilaisuus, protestantismi, modernismi, liberalismi tai kapitalismi. Yhtäläisellä kiihkeydellä länsi on rakentanut imperiumiaan muiden kansojen kustannuksella. Maailman kartalla tämä näkyy laajentumisena Euroopasta Aasiaan ja ennen kaikkea Euraasiaan, eli Venäjän valtakunnan alueeseen, joka sijaitsee absoluuttisen keskustan avainalueella. Lännessä meistä on Eurooppa, idässä Aasia. Me itse olemme jotain kolmantena.
Länsi uskoo, että vain sen kehityspolku, vain sen logiikka, ja vain sen arvot ovat yleismaailmallisia ja yhteisiä koko ihmiskunnalle ja että kaikki muut kansat eivät vain ole vielä ymmärtäneet tätä. Tämä tarkoittaa sitä, että länsimaat, vaikkakin tilapäisesti (kunnes he ymmärtävät tämän), voivat ja ovat jopa velvollisia hallitsemaan muita. Tällaisella räikeällä agendalla länsi on käytännössä onnistunut kolonisoimaan idän. Tämä ei ole ollut helppoa, mutta siinä on onnistuttu. Mutta länsi on horjunut Venäjän, Euraasian, edessä. Me venäläiset olemme vastustaneet länttä jotenkin, ja pysäyttäneet sen paikoilleen. Se toistuvasti yrittänyt saada meidät joko voimalla tai viekkaudella, mutta me olemme pitäneet kiinni. Itä kaatui, me emme. Ja me pidämme kiinni omastamme vielä tänäkin päivänä.
Jotkut ajattelevat, että Venäjä on Syyrian viimeisimmässä kriisissä osoittanut heikkoutta ja geostrategista kyvyttömyyttä suojella tehokkaasti liittolaistaan amerikkalaisten pommituksilta, kuten se aiemmin julisti tekevänsä.
En usko, että Venäjä on osoittanut heikkoutta, ellei sitten haluttomuutta aloittaa kolmas maailmasota katsota heikkoudeksi. Atlantistit testasivat Putinia, ja lopputulos oli Venäjälle suotuinen. Syyrian ohjuspuolustusjärjestelmä ei kärsinyt todellisia vahinkoja, ja valtaosa sinne ammutuista ohjuksista tuhottiin. Suurvallan vastuu on suuri ja Putinin mielestä ehdotonta punaista rajaa ei ylitetty.
Ongelma kuitenkin on, että länsiliittouma, USA, Englanti ja Ranska, tulevat jatkamaan iskuja. Silloin Putinin pitää päättää, mikä teko ylittää inhimillisen rajan, ja kolmas maailmansota syttyy. Tämä on ainoa tapa osoittaa ihmiskunnalle mikä on todellinen suurvalta, ja mikä ei; jos ihmiskunnasta jää jotain jäljelle.
"Sodan mahdollisuus on tällä kertaa hyvin realistinen. Samoin kuin Georgian konfliktin aikana vuonna 2008 ja Krimin Venäjään yhdistymisen aikana vuonna 2014, nyt se on vielä todennäköisempää. Skripalin tapaus oli täysin tekaistu. Nyt on vahvistettu, että Skripal ja hänen tyttärensä ovat täysin terveitä. Kaikki oli bluffia alusta asti. Assadin "kemiallinen hyökkäys" on myös huijausta. Mutta molemmissa tapauksissa on järkeä vain, jos Venäjää vastaan valmistaudutaan tosissaan sotaan. Ei ole muuta syytä, koska konkreettisten vaiheiden jälkeen Skripalin täysin valheellinen tapaus voitaisiin painaa unholaan vain kiihdyttämällä konfliktia. Olemme jo ohittaneet punaisen viivan. Se on tie, jolta ei ole paluuta. Jos sotaa ei tule, se merkitsee NATOn ja läntisen hegemonian loppua. Hetki on erittäin vakava. Jos taas sota syttyy, se voi tarkoittaa meidän kaikkien loppua. Hieman suunniteltua aiemmin, mutta kuitenkin."
Suomessakin useita kertoja vieraillut Venäjän merkittävimpiin poliittisiin ajattelijoihin ja tutkijoihin lukeutuva Aleksandr Dugin ilahduttaa suomalaisia uudella suomenkielisellä kirjallaan suomalais-ugrilaisen sivilisaation historiasta ja maailmankuvasta. Teos on syvällinen katsaus suomalais-ugrilaisiin kansoihin ja niiden olemukseen eilen ja tänään. Kirjassa on myös erityisesti suomalaiselle lukijalle laadittu laaja esipuhe. Kirjassaan Dugin tuo esille syvän arvostuksensa ja ihailunsa suomalaisperäistä kulttuuria ja myös politiikkaa kohtaan. Dugin pitää suomalaisuutta itsenäisenä ja kulttuurisesti merkittävänä Venäjän vuosisataisena kumppanina. Näin Dugin kirjoittaa (katkelmia kirjasta):
Eversti evp., ex-puolustusasiamies Anders Gardberg lobbaa nykyään ruotsalaisia Saabin hävittäjiä sekä jakaa Helsingin Sanomien kybertoimittelija Laura Halmisen twitter-kauhistelua Alexander Dugin esiintymisestä Euroopan hybridiuhkien osaamiskeskuksen avajaisissa Helsingissä. Puolustusministeriöstä controller Virpi Heikkilä sekä moni ottaa osaa Laura Halmisen kauhistukseen.
Christo Grozevin kanssa Laura Halminen pohtii mahdollisuutta jopa estää Alexander Duginin saapuminen Schengen-alueelle. Laura Halminen kiittää suuresti ja sydämellisesti kaikista mahdollisista tiedoista saada Dugin Schengen-alueen mustalle listalle! Grozev pahoittelee, että Dugin oli käynyt Kreikassa pari päivää sitten.
Yhtälailla kauhuissaan on Twitterissä everstiluutnantti Aki Heikkinen, joka vaatii, että professori pitäisi olla persona non grata Suomessa.
Suomi on etnokulttuurinen ja sivilisaatiollinen vyöhyke, joka kuuluu samanaikaisesti Skandinavian ja Baltian alueeseen. Tästä juontaa juurensa Suomen alueen geopoliittinen kaksijakoisuus. Suomi on rajaseutu kahden geopoliittisen tilan välissä: normannilaisen Skandinavian ja erityisen Baltian kulttuuritilan, jonka rakenteeseen historian eri aikoina vaikuttivat balttiheimot, saksalaiset ja myöhemmin euraasialainen Venäjä. Etnisestä näkökulmasta Suomi on osa valtavaa suomalais-ugrilaista maailmaa, joka ulottuu Virosta ja Unkarista syvälle Euraasian mantereen sisämaille: suomalais-ugrilaisten enemmistö asuu Venäjän alueella ja integroitui vuosisatoja sitten juuri venäläiseen kulttuuripiiriin, muodostuen isovenäläisen etnogeneesin tärkeimmäksi komponentiksi.
RAKENNAMME SUUR-VENÄJÄN - euraasialainen poliittinen tila moninapaisessa maailmassa. Kremlin pääideologi Aleksandr Dugin Helsingissä.
Dugin asettaa vastakkain merellisen liberaalin sivilisaation, jossa hegemoniaa, ylivaltaa harjoittaa Yhdysvallat, ja maa-alueiden hallintaan perustuvan konservatiivisen sivilisaation kuten Venäjä.
Merellistä anglosaksista sivilisaatiota määrittävät Duginin mukaan kaupankäynnille ominaiset arvot, kuivanmaan sivilisaatiota taas perinteisemmät, konservatiivisemmat ja sankarillisemmat arvot.
– Rahat tai kunnia, lahjominen tai väkivalta, Dugin kiteyttää erottelun.
Duginin mukaan Yhdysvallat yrittää jatkaa ja pitkittää hegemoniaansa eli valtaansa määrittää intressit ja arvot.
- En ole koskaan esittänyt, enkä kehottanut, että Suomi liitettäisiin Venäjään. Jos olisin niin tehnyt, olisin sen rehellisesti sanonut. Jos minulla olisi pienintäkään ajatusta siihen suuntaan, olisin sen sanonut. En ole koskaan esittänyt ajatusta, että Suomi pitäisi liittää Venäjään, Dugin toisteli moneen kertaan luentonsa aluksi.
- Olen viitannut, että Venäjän rajat olisivat laajemmat, mutta se ei ole kehotus valtaamiseen. Se on historiaa ja rajat muuttuvat. Olen suuri Suomen ystävä. Minulla ei ole vaarallisia suunnitelmia eikä hyökkäyssuunnitelmia, Dugin totesi.
Dugin näkee historian taisteluna, jossa ovat vastakkain Yhdysvaltojen ja Britannian johtamat merivaltiot sekä Venäjä-johtoinen Euraasia. Hän pitää Yhdysvaltoja Venäjän päävihollisena, koska se pyrkii liberaaliin ja maallistuneeseen kaupalliseen kulttuuriin.
Yhdysvallat pääsi kamppailussa voitolle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Sen vuoksi Venäjän on nyt käytävä vastaiskuun maailman pelastamiseksi. Duginin mukaan konfliktiin ei ole löydettävissä rauhanomaista ratkaisua, se voi päättyä vain toisen voittoon ja toisen tuhoon.
Dugin viittaa tässä yhteydessä amerikkalaisen Samuel Huntingtonin 1990-luvulla kehittämään teoriaan kulttuurien kamppailusta. Huntingtonin mukaan maailma on siirtynyt Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen vastakkainasettelusta maailmankulttuurien väliseen taisteluun, jonka taustalla vaikuttavat politiikan sijasta kulttuuri ja uskonto.
Ysta:a:ni Ivan Demidov kertoi minulle metsa:styksesta:. Tarkemmin sanottuna, ha:n alkoi kertoa : Rehellisesti sanoen en antanut ha:nen lopettaa, koska tunsin katkeran palan kurkussani ja jokin hirvitta:va: voima sulki – imperatiivisesti ja omavaltaisesti - mahdollisuuden jatkaa kerronnan kuuntelemista. Ivan pa:a:si juuri siihen episodiin, kun nuori poliitikkoseurue Omskista la:hti lumikiita:jilla: metsikko:o:n valittuaan kohteekseen vuoden vanhan karhun. Kantelun karhusta tekiva:t paikalliset asukkaat, jotka aavistavat aina tarkkaan missa: menna:a:n. He soittivat piirikeskukseen ja ilmoittivat huomaavaisesti: karhu, yksivuotias, vallan sopiva :
Kun lumikiita:ja:t saapuivat metsa:aukeamalle, karhu istui kannolla ja ajatteli. Se asetti pitka:n ojennetun – jossain mielessa: siron – kuononsa ka:pa:la:lle. Va:lilta: tuntui, etta: ha:n puhuu ka:nnykka:a:n. Puolustaen metsa:stysta: Ivan yritti saada minut vakuuttuneeksi siita:, etta: omskilaiset pitiva:t karhua kilpailijana, so. itselleen vertaisena, koska he olivat mustasukkaisia hevosten, puolukan, karhun ha:a:ta:neen karhuemon, kannon ja ka:nnyka:n takia: "Ymma:rra:tha:n nyt", Ivan vaati, "etta: he ovat samanlaisia kuin ha:n ja he kunnioittivat ha:nta:, jota he ampuivat :"
Uuden maailmanjärjestyksen edistäjien menettelytapojen epämääräisyys, pysyvä salailu ja harkittu salamyhkäisyys pitävät tämän ideologian, jota he päättäväisesti tyrkyttävät maailman ihmisille, vaikeasti hahmotettavana ja kätkettynä siihen hetkeen asti, jolloin se on tavoitteessaan. (Tulevilla globaaleilla oligargeilla on jo nyt käytettävissään viihteen ja mainonnan koneistot, joilla ihmisten tajuntaa pystytään muokkaamaan näiden sitä itse huomaamatta. Kun sen lisäksi käytetään samanaikaisesti SEKÄ pääoman liikkeiden ohjailua ETTÄ masinoidaan "globalisaation vastustajien" protesteja, ei ole mikään ihme, että useimmilta tarkkailjoilta jää käsittämättä, miten uudeksi globaaliksi oligargiaksi pyrkivä joukko toimii. käänt.huom.) Irakin tapauksen jälkeen, kuin seuraten jonkun ohjeita, ilmestyi monia julkaisuja, joissa asioita kutsuttiin oikeilla nimillä. Voinemme siis yrittää muodostaa jonkinlaista kuvaa "Uuden Maailmanjärjestyksen" ideologiasta.
