Aleksandr Duginin mielestä ihmiskunta kokee koronapandemian seurauksena kriisin, josta ei ole enää paluuta entiseen.

Jos virusta ei saada kuriin kuukauden tai parin sisällä, prosessi on Duginin mukaan peruuttamaton ja entinen maailmanjärjestys romahtaa.

Historiassa on koettu samanlaisia ajanjaksoja, jolloin taudit, sodat ja muut epätavalliset olosuhteet ovat aiheuttaneet mittavia muutoksia. Onko nyt meidän vuoromme kokea jotain mullistavaa, vai palaako tilanne vielä ennalleen?

Tulevaisuus on epävarma, mutta Dugin hahmottelee jo mieleisiään skenaarioita. Hän uskoo, että länsijohtoinen globalisaatio on tullut tiensä päähän. Se on ollut kriisissä jo pitkään, mutta nyt riehuva epidemia on tuhonnut sen kaikki keskeiset aksioomat. Avoimien rajojen politiikka, yhteiskuntien solidaarisuus, talousjärjestelmän toimivuus ja valtaa pitävän eliitin kompetenssi ovat kaikki kokeneet vakavan kolauksen.

Länsimainen globalisaatio on murenemassa ideologisesti, taloudellisesti ja poliittisesti. Dugin on vakuuttunut siitä, että liberalismi, entiset globaalit verkostot ja länttä hallitsevan eliitin johtajuus ovat pian mennyttä aikaa. Hän katsoo, että uusi, postglobalistinen ja postliberaali maailma kohoaa länsijohtoisen liberaalin järjestyksen raunioilta.

Mitä pikemmin me tiedostamme käynnissä olevan muutoksen, sitä valmiimpia olemme kohtaamaan sen mukanaan tuomat uudet haasteet. Dugin vertaa tilannetta Neuvostoliiton viimeisiin päiviin: tuolloin valtaosa neuvostoeliitistä ei käsittänyt, että siirtymä uuteen aikaan, hallintomalliin ja ideologiaan oli tulossa. Sen ajan bipolaarisessa maailmassa, länsi nousi näennäisesti voittajaksi, mikä johti 90-luvun globalisaatioon ja Amerikka-johtoiseen "unipolaariseen hetkeen".

Tänään tuo "unipolaarinen hetki" on jo ohi. Länttä hallitseva eliitti kohtaakin nyt monimutkaisen ongelman: heidän on tehtävä valinta tutun, romahtamassa olevan liberaalin kapitalismin mallin ja vielä tuntemattoman, syntymässä olevan uuden mallin, välillä. Epätoivoinen vanha eliitti yrittää yhä takertua "avoimen yhteiskunnan" totalitarismiinsa, vaikka sen mekanismit, instrumentit, instituutiot ja struktuurit ovat hajoamassa.

Hallitsevan eliitin keskuudessa vain pieni joukko kykenee navigoimaan kasvavan kaaoksen uutta luovassa tilassa. Millaiseksi muodostuu globalistien ja postglobalistien välinen suhde, jää vielä nähtäväksi, mutta Dugin arvailee jo, millainen postglobalistinen todellisuus voi olla.

Avoimesta yhteiskunnasta siirrytään suljetumpaan yhteiskuntaan. Suvereeniudesta, itsemääräämisoikeudesta ja valtiokeskeisyydestä tulee korkeimpia hyveitä. Legitiimiä valtaa pitävien on kyettävä pelastamaan ihmiselämiä pandemian oloissa ja uudelleenorganisoimaan keskeisiä instituutioita ja rakenteita. Erilaisten yhteiskuntien on puolustauduttava toisiltaan. Tämän ei Duginin mielestä tarvitse tarkoittaa "kaikkien sotaa kaikkia vastaan", mutta se asettaa mille tahansa maalle kansallisia prioriteetteja.

Suljetun yhteiskunnan täytyy olla autokraattinen. Sen on kyettävä omavaraisuuteen ja itsenäisyyteen, mitä tulee ruoantuotantoon, teolliseen tuotantoon, valuuttaan, talousjärjestelmään ja sotilaalliseen voimaan. Prioriteetit alkavat selkiytyä nykyisen pandemian keskellä, kun yhteiskuntien on sulkeuduttava. Dugin uskoo, että tästä tulee tietyllä tavalla "uusi normaali" postglobaalissa maailmassa. Nykyinen poikkeustila voi olla globalistien mielestä vain ohimenevä vaihe, mutta postglobalistien tulisi päinvastoin huolehtia, että suljetusta järjestelmästä tulisi strateginen prioriteetti.

Omavaraisuus resurssien, talouden ja politiikan saralla pitää Duginin mielestä yhdistää ulkopolitiikkaan, jossa strategiset liittolaisuudet tulevat kuvaan mukaan. On tärkeää omata riittävä määrä strategisia ja geopoliittisia liittolaisia, jotka yhdessä muodostavat potentiaalisen valtablokin ja puolustavat tarvittaessa toisiaan. Sama pätee taloudellisiin suhteisiin ja keskinäiseen kaupankäyntiin.

Duginin visioima "postglobaali maailma" voi muodostua useista suurista keskuksista ja joukosta sekundaarisia keskuksia. Jokaisen valtapoolin tulee täyttää autarkian vaatimukset. Valtion ja sen instituutioiden on otettava vastuu kansalaistensa hyvinvoinnista ja ylipäänsä kansallisesta edusta. Kriisitilanteissa on oltava valmius keskitettyyn vallankäyttöön. Myös rahapoliittisella suvereniteetilla on oleellinen merkitys postglobaalissa maailmassa, jossa rahan arvo sidotaan kultaan tai tavaraan "maailman reservivaluutan" sijaan.

Postglobaali maailma tarvitsee myös uudenlaisia valtioideologioita; liberalismi ja entisenlainen, länsijohtoinen globalismi, eivät tähän aikaan enää sovi. Ideologioiden tulisi heijastaa kunkin yhteiskunnan historiallisia ja kulttuurisia ominaispiirteitä ja olla samaan aikaan tulevaisuusorientoitunutta. Valtioetuun perustuva ulkopolitiikka tulee varmistamaan, että kaikki yhteiskunnat käyvät tavalla tai toisella läpi muutosprosessin liberalismin jälkeiseen aikaan.

Venäläinen Dugin ei vedä täysin vain kotiin päin, vaan katsoo, että muuttuneessakin tilanteessa Yhdysvallat on yhä yksi keskeisiä poliittisia pelaajia. Amerikan on kuitenkin muututtava liberalismin ja globalisaation linnakkeesta autokraattisemmaksi entiteetiksi. Duginin mielestä Donald Trumpin presidenttikaudella on jo menty tähän suuntaan. Globalisteja tämä ei ole miellyttänyt, mutta nykyisen poikkeustilan aikana tämä suuntaus tulee vain voimistumaan.

Dugin väittää, että poikkeusolojen vuoksi myös Ranska ja Saksa ovat valmiita seuraamaan samaa tietä ja muut euromaat tulevat perässä. Osa näistä, kuten Visegrád-maat, ovatkin jo yhteiskunnallisesti "illiberaaleja". Kriisin syvetessä ja pitkittyessä, nämä prosessit selkiytyvät entisestään ja koko Eurooppa saattaa kokea ideologisen muodonmuutoksen.

Kiina on jo entuudestaan keskusjohtoisena valtiona suhteellisen valmis tällaiseen suunnanmuutokseen. Duginin mielestä globalisaation romahduksella on taloudellisia seurauksia myös Kiinalle, mutta kiinalaiset ovat tähänkin asti kyenneet asettamaan omat kansalliset etunsa ensisijalle, joten idän suurvalta selvinnee suhteellisen vähin vaurioin. Viime vuosien näennäisestä avoimuudestaan huolimatta Kiina on autarkkinen valtio.

Dugin on tietoinen siitä, ettei nykyinen valtaeliitti ole vielä päässyt irti bipolaarisen ja unipolaarisen maailmanajan globalismista ja sen ideologiasta. Jopa Venäjä on hänen mielestään yhä sidoksissa globalistien järjestelmään. Vaikka lännen valta(vale)media demonisoi jatkuvasti Vladimir Putinia ja Venäjä nähdään syyllisenä milloin mihinkin epäkohtaan maailmassa, Venäjänkin on vielä muututtava, jotta se kykenee toden teolla siirtymään postglobaalin järjestyksen aikaan.

Jos Duginin arviot käyvät edes osittain toteen, edessä on valtavia muutoksia. Läntisen liberalismin kyllästämä Suomikin joutuu käymään läpi omat poliittiset ja taloudelliset koettelemuksensa. Sosiaalidemokraattien johtamasta hallinnosta ei tule kuitenkaan siirtyä enää takaisin kokoomuslaiseen politiikkaan, vaan mallia on otettava muualta. Jos ei aatteen, niin ainakin pakon sanelemana.