Nouse, supi

Ysta:a:ni Ivan Demidov kertoi minulle metsa:styksesta:. Tarkemmin sanottuna, ha:n alkoi kertoa : Rehellisesti sanoen en antanut ha:nen lopettaa, koska tunsin katkeran palan kurkussani ja jokin hirvitta:va: voima sulki – imperatiivisesti ja omavaltaisesti - mahdollisuuden jatkaa kerronnan kuuntelemista. Ivan pa:a:si juuri siihen episodiin, kun nuori poliitikkoseurue Omskista la:hti lumikiita:jilla: metsikko:o:n valittuaan kohteekseen vuoden vanhan karhun. Kantelun karhusta tekiva:t paikalliset asukkaat, jotka aavistavat aina tarkkaan missa: menna:a:n. He soittivat piirikeskukseen ja ilmoittivat huomaavaisesti: karhu, yksivuotias, vallan sopiva :

Kun lumikiita:ja:t saapuivat metsa:aukeamalle, karhu istui kannolla ja ajatteli. Se asetti pitka:n ojennetun – jossain mielessa: siron – kuononsa ka:pa:la:lle. Va:lilta: tuntui, etta: ha:n puhuu ka:nnykka:a:n. Puolustaen metsa:stysta: Ivan yritti saada minut vakuuttuneeksi siita:, etta: omskilaiset pitiva:t karhua kilpailijana, so. itselleen vertaisena, koska he olivat mustasukkaisia hevosten, puolukan, karhun ha:a:ta:neen karhuemon, kannon ja ka:nnyka:n takia: "Ymma:rra:tha:n nyt", Ivan vaati, "etta: he ovat samanlaisia kuin ha:n ja he kunnioittivat ha:nta:, jota he ampuivat :"

Alkuun tulin miettineeksi, etta: olisi ehka: hyva:, jos puolestaan he, jahtimiehet, istuisivat kannolla ja heida:n tyko:nsa: saapuisi nuori karhuseurue lumikiita:jilla: : Mutta sitten luovuin ajatuksesta : Metsa:sta:jia: tuli samoin sa:a:li. Kuvittelin itsekseni kuinka vena:la:iset kansallismetsa:sta:ja:t istuvat alakuloisina kannolla ja heihin ta:hta:isiva:t – kylma:verisesti ja sa:a:lima:tto:ma:sti – vena:la:iset uuskarhut : En ilmiselva:sti tyka:nnyt na:kyma:sta:. Ihmisia: ei myo:ska:a:n kelpaa jahdata.

Alkuun tulin miettineeksi, etta: olisi ehka: hyva:, jos puolestaan he, jahtimiehet, istuisivat kannolla ja heida:n tyko:nsa: saapuisi nuori karhuseurue lumikiita:jilla: : Mutta sitten luovuin ajatuksesta : Metsa:sta:jia: tuli samoin sa:a:li. Kuvittelin itsekseni kuinka vena:la:iset kansallismetsa:sta:ja:t istuvat alakuloisina kannolla ja heihin ta:hta:isiva:t – kylma:verisesti ja sa:a:lima:tto:ma:sti – vena:la:iset uuskarhut : En ilmiselva:sti tyka:nnyt na:kyma:sta:. Ihmisia: ei myo:ska:a:n kelpaa jahdata. 
Na:en omituisia unia. Viimesimma:ssa: niista: na:in territorion, jota halkaisi vesitie Donin yla:juoksua muistuttavana harmaana ja sumeana jokena. Kuljin jokea pitkin rauhoitetulle vyo:hykkeelle. Tuli jotenkin itsesta:a:n selva:ksi, etta: alue on tarkoitettu varta vasten ela:inten siirtoon napaseutuvyo:hykkeelta:. Mutta siella:, napaseutuvyo:hykkeen takana, oli paljon maata, kun taas ta:a:lla: – va:ha:n. Ta:sta: syysta: ela:imet olivat sullotussa tilassa, kylki kylkea: vasten, he ka:rsiva:t ahtaudesta. Ohittaessani paikkoja na:in ympa:rilla:ni kuhisevaa ela:ma:a:. Siina: ohessa toiset ela:imet hotkivat ahnaasti toisia. Rauhoitetun alueen jokaisella nelio:desimetrilla: istui jokin petoela:in ja iski leukaluunsa viereisen uhrin harmaaseen turkkiin. Na:in selva:sti halkeavan nahan narskeen, tapettavan kirkunan, punaisen veren virrat, ruskean liemen, joka luikerteli nytka:htelevien kehojen alta, voittajien maiskuttelun. Tila oli ela:va: ja nieli ympa:rilla: kaiken. Vihrea:lla: kummulla huomasin muiden ela:inten keskuudessa ela:imia:, joita ei ole olemassa. Pystyin yksityiskohtaisimmin erottamaan "metsa:karjujen tapaisia". Heilla: oli pitka:t kuonot, joiden raateluhampaat nousivat koko alalleukaa pitkin ja taipuivat ylo:spa:in. Heida:n va:rinsa: oli omituinen: oranssia ja violettia, pa:a:ssa: sinisia: po:rro:isia: tupsuja ja jotain evia: muistuttavaa kupeissa. He tarkkailivat minua kummulta, kun kuljin ohi : Tarkkailivat rauhallisesti ja tuimasti : Ja ja:lleen – tulvaniittyja:, jotka ta:ytta:va:t toisiaan ahmivat ela:va:t. "Mika: rajaa ta:ta: tilaa?" ajattelin yhta:kkia:. "Mika: pakottaa kaikkia ela:imia: puristautumaan yhteen la:helle toisiaan? Kuka pita:a: vahtia, eika: pa:a:sta: heita: kiellettya: piiria: kauemmas?"

Seuraavana pa:iva:na: minulle soitettiin Sveta Sorokinan tv-ohjelman toimistosta ja pyydettiin kommenttia koirien kaatamisesta Moskovan kaupungissa. En heti ymma:rta:nyt, mista: oli kyse : oliko kyse Lautréamontin koirista vai sa:hko:junista, joita kansan suussa nimiteta:a:n "koiriksi". Mutta mietittya:ni hieman pa:a:sin perille. Ta:ma: on eritta:in ta:rkea: aihe, joka osuu suoraan antropologisen problematiikan hermoon. Ihmisen statuksesta on kaksi a:a:rimma:ista: na:ko:kantaa. Ihminen on joko ela:in (Darwin, Lorenz) tai kone (Descartes, Lamettrie). Jos ihminen on ela:in, niin ha:n on koirien veli, karhujen veljenpoika, supien eno, isa: oravanpoikasille, siilien lanko. Ta:ssa: tapauksessa raivohullujen koirien ampuminen on samaa kuin kaataisi raivohulluja ei-koiria, raivohulluja ihmisia:. Michel Foucault on vakuuttavasti ja yksityiskohtaisesti kertonut meille teurastamon ja rangaistuslaitoksen va:lisesta: sukulaisuudesta. Jos ihminen on puolestaan kone, niin ha:n ei todellakaan kaipaa koiria. Ta:ma:n juonen huomaamme muuten Eqilibrium-elokuvassa, joka kritisoi liberalismin fasistista olemusta.

Mutta on olemassa toisenlainenkin ka:sityskanta : koiraihmiset eiva:t tykka:a: lapsista eiva:tka: ihmisista:. He saastuttavat tarkoituksella puistoja ja lastenkenttia:, niin etta: pienokaiset, jotka ryo:miva:t siella:, to:hriintyisiva:t koiran ulosteisiin ja nopeammin myrkytta:isiva:t itsensa:. Kun koirien haltijat kuolevat ja:tta:ma:tta: ja:lkikasvua, niin alusta la:htien pienokaisia vastaan usutetut koirat villiintyva:t ja alkavat toimia autonomisen logiikan mukaan. Na:hta:va:sti heita: ehdotetaankin teloitettaviksi ampumalla. Tosiasiassa ela:ma: hyo:kka:a: koneiden kimppuun, vallan tahto heitta:a: haasteen laskelmallisuuden ja mukavuuksien vetovoimalle. Ta:ytyy pa:a:tta:a: : kenen puolella olemme? Ta:ma: on eskatologinen kysymys : ei ole sattumaa, etta: Ilmestyskirja puhuu "pedosta". "Pedon" – jopa muutaman "pedon" – problematiikka on keskeinen kaikissa maailmanlopun juonissa. Muuten, toisella – enkelten – puolella na:emme samoin ela:imia:. He ovat "haiot hakadosh", "pyhia: ela:imia:", Herran ylennettyja: kerubeja, jotka tuimasti ja la:pitunkevasti katsovat maallisen helvetin verta vuotavaan haavaan. Pedot petoja vastaan.

Ta:sta: johtuu myo:s "blonde Bestie", koska latinan bestia tarkoittaa "petoa":

Niinpa: niin, peto vai kone?

On olemassa koodiskenaario – Maugli-operaatio, ela:inympa:risto:o:n ujutettavan koneen (pikkuihmisen) projekti, jotta ha:n saisi selville "puiden la:pi a:a:netto:ma:sti hyppivien pantterien" (Gottfried Benn) kaikki salat ja jotta ha:n ei ena:a: erottuisi raivohullujen koirien laumoista, jotka o:isin tuhoavat peltoja – ilman tulta, ilman savun tunnusmerkkia: : Ja pelka:sta:a:n Kuun persoonattomat ja petolliset la:iska:t ryo:miva:t la:ta:kko:ina: ika:a:nkuin pahojen tekojen ovelat silminna:kija:t :

Ela:i(melline)n ihmisessa: – ta:ma: tekee ha:net arvokkaaksi. Ta:ma: tekee ha:net ihmiseksi. Siksi onkin sanottu : "olkaa siis a:lykka:a:t kuin ka:a:rmeet ja viattomat kuin kyyhkyset" : Me kainostelemme ela:imellisyytta:, pakenemme sita: ja ammumme sita:, mutta yha: selvemmin eteen nousee koneen varjo. Laskelmoivan, sa:a:sta:va:isen, ja:rkipera:isen, intressinsa: huomioon ottavan, maltillisen, punnitun ihmiskoneen varjo. Ihmis-pesu-koneen varjo. Kulkukoirien jahtaaminen ja ampuminen, rokottaminen aggressiota vastaan ja psykoterapia ovat saman luokan ilmio:ita:. Ela:i(melline)n tarkoittaa ela:va:a:. Se, mika: on ta:ma:n sijalla, on – arvasitte oikein – kuollutta. Sakraaliyhteiso:ssa: ela:imet eiva:t ole riitta:va:n ela:via:, ovat liian itsetoimivia erotuksena kiivaasta, raivoisasta, suuren intohimon kannustamasta mediaattori-ihmisesta:, ta:sta: ihmeellisesta: kielesta:, joka on viritetty maan ja taivaan va:lille. Nykya:a:n ela:imet ovat puolestaan liian ela:via:. Ta:ma: a:rsytta:a:, pelottaa ja vaatii kuihtuneen ihmisautomaatin korjausta, joka on katkaissut va:lit taivaan kanssa ja sontinut maan. (Kun lakkaa olemasta uskollinen diadin toiselle puolelle, on mahdotonta sa:ilytta:a: uskollisuus toista kohtaan. Se joka on uskollinen taivaalle, tulee myo:s olemaan uskollinen maalle. Maata rakastava kannattaa puolestaan sielussaan taivaanlakia. Ei siis ole va:lia:, mita: he itse puhuvat: )

Giordano Brunon mukaan asian ydin on "sankarillisessa innossa" – "il furrore eroico", kirjaimellisesti "sankarillisessa raivohulluudessa". Ihminen toteuttaa itsetuntonsa, kun ha:n on ta:ma:n "sankarillisen innon" la:pitunkema, kun ha:n muuttuu pedoksi, ylipedoksi, kaihon intohimoiseksi nuoleksi, joka on ammuttu mustaan puoliyo:ho:n :

Kaikki ta:ma: muovautuu va:hitellen opiksi, uudeksi totuudeksi. Rupean opettamaan teita: "ylipedosta". Ha:n on maan suola, ha:n on ta:htivalon kokoaja, maan tuoksujen malja, pitka:a:n ja hitaasti ennustavien, eksytta:vien ja kuumaksi sa:va:hdytta:vien satakieliseireenien parku : Ela:imemme ovat vena:la:isen kosmoksen ta:ysiarvoisia kansalaisia, heilla: on oikeus a:a:nesta:a:, valita ja tulla valituiksi. Raivohulluja ei saa ampua – ei koiria eika: ihmisia:. Heida:n vimmansa on suuren tahdon merkki, heissa: on ela:vo:itta:va:n olemuksen leima, kulkulupa ikuisuuden amfiteatteriin. Meida:n ta:ytyy tehda: valinta ja asettua tuolle puolen. Meida:n ta:ytyy ryhtya: johtamaan petojen sotalaumoja, na:ita: ela:via: kenttia:, joihin on sekoitettu unia ja hyperborealaisia na:kyja:. Na:kyja:, jotka nostalgian ja tukehtumiskohtauksen tavoin saapuvat juuri ennen aamunkoita.