Kuten odottaa sopi, tämän vuoden olympialaisten avajaisjuhlallisuudet Pariisissa olivat täynnä länttä hallitsevan eliitin synkkää symboliikkaa ja rienaavaa seksuaalipolitiikkaa. Länsimaissa edes kaikki (kulttuuri)kristityt eivät pitäneet esitystä erityisen irvokkaana, mikä heijastanee perinteisen arvopohjan eroosiota ja ihmisten ”avomielisyyttä”.

Urheiluun mitenkään liittymättä, avajaiset toivat esiin groteskin parodian Da Vincin seinämaalauksesta Viimeinen ehtoollinen. Tätä on sittemmin puolusteltu pseudopakanallisena, ”inklusiivisena” iloitteluna ja onpa inspiraation lähteeksi esitetty Jan van Bijlertin maalausta Jumalten juhla, joka myös yhdisteli karnevalistisia elementtejä juuri Da Vincin asetelmaan.

Joka tapauksessa suuri yleisö näki tilaisuudessa kirjavan ryhmän transsukupuolisia ja muita seksuaali-identiteetiltään häilyviä hahmoja, mutta ehtoollisparodia ja transideologian esiintuonti ei jäänyt ainoaksi oudoksi kohdaksi seremoniassa, jonka olisi pitänyt ylistää alkavaa urheilutapahtumaa ja olympialaisten henkeä.

Eri maiden urheilijoiden veneiden lipuessa keskellä Seine-jokea, Ranskan historiasta nostettiin esiin verinen vallankumous, mestattua päätään kannatteleva Marie Antoinette, sekä kulunut tasavaltalainen tunnuslause vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Katsojia muistutettiin, että ensimmäistä kertaa olympialaisten historiassa, tämän vuoden kisoihin osallistuu yhtä paljon nais- ja miesurheilijoita.

Lopulta paikalle ilmestyi maailmanlopun neljäs ratsastaja – hallavalla hevosella ratsastava kuoleman enkeli, jonka yhteyttä urheilutapahtumaan oli vaikea löytää. Viitattiinko tällä koronarokotusten jälkeen ”äkillisesti kuolleisiin” urheilijoihin? Vai oliko hevoshahmon rynnistys vain muistutus siitä, että länsimainen sivilisaatio on kuolemassa?

Tämä toki sopiikin ylikansallisen korporatokratian suunnitelmiin maailmasta, jossa yhtiövalta katkoo viimeisetkin kansallisten sidonnaisuuksien säikeet ja elämä jatkuu monietnisissä, levottomuuksien ja väkivallan varjolla poliisivaltioiksi muutetuissa ghettometropoleissa. Pariisissa asiaa taottiin tajuntaan nololla sloganilla, ”ei ole globaalia pohjoista tai etelää, vaan olemme kaikki samanlaisia”.

Lännen friikkisirkus liberaaleine iskulauseineen kätkee enää vaivoin alleen totalitaristisen fanaattisuuden, joka ei edusta vapautta, eikä edes tasa-arvoa, vaan ääri-ideologiaa, joka ei salli vastaväitteitä eikä aitoa ”monimuotoisuutta”, vaan pyrkii tekemään kaikista samanlaisia – yhtä perverssejä ja rappioituneita kuin ”kollektiivisen lännen” oligarkia itse.

Avajaisseremonia oli siis eksentristä esoterismia harjoittavan eliitin rituaali, massoja manipuloiva maaginen työskentely. Naamiot on riisuttu ja todelliset vallanpitäjät ovat paljastaneet aate- ja oppihistoriansa ja tulevaisuudensuunnitelmansa. Pariisin bakkanaalissa kosmopoliittinen eliitti esitteli visiotaan, jota lännen liberaalin kuplan ulkopuolinen maailma kavahtaa ennemmin kuin kadehtii.

”Tartaroksen kapinalliset titaanit ovat syrjäyttäneet jumalat ja ottaneet heidän paikkansa. Occidens delenda est”, kommentoi venäläinen filosofi Aleksandr Dugin Pariisin ”saatanallisia olympialaisia”, eikä aivan väärässä ollutkaan. Toivoa sopii, että Euraasiasta nousisi todellinen vastavoima tälle hulluudelle.

https://markkusiira.com/2024/07/29/pariisin-bakkanaalit-esimerkkina-elii...