Presidentti Vladimir Putin rakentaa hajonneen Neuvostoliiton tilalle uutta imperiumia, Euraasian unionia, joka ei olisi uskottava ilman Ukrainaa. Kun Ukraina yritti lähteä omille teilleen, Venäjä miehitti Krimin niemimaan samanlaisilla metodeilla, joita natsi-Saksa käytti 1938 Itävallassa ja Tšekkoslovakiassa ja Neuvostoliitto Baltiassa 1940.

Putinin kaavailema Euraasian unioni perustuu paljolti nationalistifilosofi Aleksandr Duginin geopoliittisiin teorioihin, jotka ovat erikoinen sekoitus perivenäläistä konservatismia, fasismia ja kommunismia.

Dugin, 52, on Moskovan valtionyliopiston professori ja sen sosiologian laitoksella toimivan konservatismin tutkimuskeskuksen johtaja.

Hän tuli tunnetuksi vuonna 1997 kirjallaan Geopolitiikan perusteet, joka tarkasteli kriittisesti Yhdysvaltain johtamaa yksinapaista maailmaa Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.

Duginin imperiumin ydin muodostuu venäläisten asuttamasta alueesta, joka ulottuu Itä-Karjalasta Rostoviin, Pohjois-Kazakstaniin ja Vladivostokiin. Lopullisena tavoitteena on Venäjän johtama euraasialainen liitto. Siihen kuuluisivat lähes koko Itä-Eurooppa, Kaukasia, Keski-Aasian tasavallat, Afganistan, Mongolia ja osia Kiinasta.

Baltian maille ja Puolalle Dugin soisi rajallisen itsenäisyyden, mutta Suomi on hänen maailmassaan osa Venäjän imperiumia.

Dugin näkee historian taisteluna, jossa ovat vastakkain Yhdysvaltojen ja Britannian johtamat merivaltiot sekä Venäjä-johtoinen Euraasia. Hän pitää Yhdysvaltoja Venäjän päävihollisena, koska se pyrkii liberaaliin ja maallistuneeseen kaupalliseen kulttuuriin.

Yhdysvallat pääsi kamppailussa voitolle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Sen vuoksi Venäjän on nyt käytävä vastaiskuun maailman pelastamiseksi. Duginin mukaan konfliktiin ei ole löydettävissä rauhanomaista ratkaisua, se voi päättyä vain toisen voittoon ja toisen tuhoon.

Dugin viittaa tässä yhteydessä amerikkalaisen Samuel Huntingtonin 1990-luvulla kehittämään teoriaan kulttuurien kamppailusta. Huntingtonin mukaan maailma on siirtynyt Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen vastakkainasettelusta maailmankulttuurien väliseen taisteluun, jonka taustalla vaikuttavat politiikan sijasta kulttuuri ja uskonto.

 

Suomessa Duginin ajatuksiin perehtyi ensimmäisenä Thomas Parland, joka käsitteli 1993 julkaistussa väitöskirjassaan Venäjän äärioikeistoa. Sen jälkeen Duginin tuotantoa on esitellyt laajemmin Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen emeritusprofessori Alpo Juntunen muun muassa teoksessaan Itään vai länteen – Venäjän vaihtoehdot (Gummerus 2003).

”Löysin 1990-luvun lopulla moskovalaisesta kirjakaupasta Duginin teoksen, jossa väitettiin, että myös Suomen pitäisi kuulua edelleen Venäjään”, Juntunen sanoo.

”Kiinnostuin valtavasti. Olin tutkinut Venäjän sotilaspolitiikkaa jo aikaisemmin, mutta vasta Dugin paljasti täysin avoimesti venäläisen geopolitiikan tavoitteet. Ne olivat olemassa jo neuvostoaikoina, mutta niistä ei puhuttu julkisesti.”

Duginin mukaan imperiumi on ainoa sopiva valtiomuoto Venäjälle. Se pitäisi kuitenkin toteuttaa yhdessä EU:n mahtivaltion Saksan kanssa. Hän pitää Saksan ja Venäjän suhdetta euraasialaisen sivilisaation kulmakivenä.

Dugin olisi valmis jakamaan imperiumin kahteen etupiiriin Saksan ja Venäjän ystävyyden nimissä. Slovakia, Kroatia, Unkari ja Baltian maat kuuluisivat Saksan etupiiriin kun taas Albania, Kreikka, Bulgaria, Serbia, Romania ja Suomi olisivat Venäjän alusmaita.

Euraasian pohjoisreuna muodostaa yhtenäisen venäläisalueen, mutta ongelmana on suomalaisten ja karjalaisten asuttama luoteiskulma.

Duginin mukaan Venäjän tulisi sen vuoksi sallia Suomen ja Karjalan yhdistyminen. Alueelle olisi annettava kulttuurinen ja taloudellinen vapaus ja sitä olisi hallittava ”suomettamisen” avulla.

Juntusen mukaan Duginin ajatukset perustuvat 1900-luvun alun geopoliittisille ideoille, joita kehitteli aikoinaan muun muassa saksalainen Oswald Spengler.

”Dugin ei ole marxilainen, mutta hän on perehtynyt erittäin hyvin saksalaiseen filosofiaan.”

Alexandr Dugin syntyi 1962 Moskovassa KGB:n kenraalin perheeseen. Hän innostui mystiikasta, nationalismista ja juutalaisvastaisuudesta 1980-luvun lopulla, kun Neuvostoliitto veteli viimeisiään. Hän liikkui äärioikeistolaisissa ja monarkistisissa piireissä ja liittyi 1988 kiihkeän kansallismieliseen Pamjat-liikkeeseen.

1990-luvun alussa Dugin ystävystyi Yhdysvalloista Venäjälle palanneen anarkistikirjailijanEduard Limonovin kanssa ja liittyi tämän perustamaan kansallisbolševistisen puolueeseen.

Miehet riitautuivat kuitenkin nopeasti. Dugin lähti omille teilleen ja ryhtyi hahmottelemaan venäläistä fasismia vanhavenäläisen konservatismin ja ortodoksisen uskonnon pohjalle.

”Dugin ja Limonov ovat pohjimmiltaan hyvin erilaisia”, sanoo kirjailija-suomentaja Jukka Mallinen, joka selvittänyt molempien miesten ajattelua kirjassaan Varastettua ilmaa(Savukeidas 2008).

”Limonov on anarkistinen vallankumouksellinen, jonka maailmankuvan keskustassa on Venäjän kansa. Dugin on vahvan valtiovallan ja imperiumin kannattaja. Hän tarkastelee Venäjää historian ja valtion kautta ja pyrkii luomaan yhteyksiä Kremliin.”

1990-luvun lopulla Dugin hankkiutui kansalliskiihkoisen ”Suomen syöjän”, Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen johtajan Vladimir Žirinovskin ja kommunistijohtajaGennadi Zjuganovin lähipiiriin ja toimi duuman kommunistisen puhemiehen Gennadi Seleznevin neuvonantajana.

Dugin esiintyy julkisuudessa rehvakkaasti samaan tapaan kuin Žirinovski. Hän on ollut mukana järjestämässä ”venäläisten marsseja” yhdessä uusnatsien ja maahanmuuttajavastaisen DPNI-liikkeen kanssa.

Dugin on vuosien mittaan kehitellyt teorioitaan, ja hän perusti 2000-luvun alussa Euraasialaisen puolueen ajamaan asiaansa. Puolue vastustaa kiivaasti Yhdysvaltain valta-asemaa maailmassa, ja sillä on kannattajia sekä Venäjän asevoimissa että vanhoillisissa ortodoksipiireissä.

Dugin kannattaa kristillisiä perhearvoja ja vastustaa jyrkästi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Länsimainen liberalismin ja valistuksen arvoille perustuva maailmankuva on kaiken pahan ruumiillistuma. Läntinen puolustusliitto Nato ei ole sinänsä paha, ongelmana on nimenomaan Yhdysvaltojen johtava rooli Natossa.

 

Presidentti Putin on pohjimmiltaan pragmaatikko. Hän esitti pitkään Euroopan ystävää ja imitoi parlamentaarista demokratiaa, mutta vuonna 2011 alkaneet suuret mielenosoitukset saivat hänet uusiin ajatuksiin ja hän omaksui konservatiivisen ideologian pysyäkseen vallassa.

On vaikea uskoa, että Putin uskoisi tosissaan Duginin harhaisiin visioihin. Hänen viimeaikaisissa puheissaan on kuitenkin ollut entistä enemmän isovenäläistä uhoa ja amerikkalaisvastaista retoriikkaa.

Putin varoitti Krimin miehityksestä jo syyskuussa korostamalla tunteikkaassa puheessaan Ukrainan historiallista yhteenkuuluvuutta Venäjän kanssa. Samaan aikaan länsimaat valmistelivat yhteistyö- ja vapaakauppasopimusta, jolla Ukraina oli tarkoitus liittää tiiviimmin EU:n lähipiiriin.

Myöskään Dugin ei ole koskaan hyväksynyt Ukrainan itsenäisyyttä, hän pitää aluetta geopoliittisesti suur-Venäjän erottamattomana osana.

Suomessa professori Juntunen on ennustanut useissa kirjoituksissaan Venäjän imperiumin paluuta, eikä Ukrainan kriisi ei tullut hänelle yllätyksenä.

”Meillä oli pitkään sellaista toiveajattelua, että Venäjästä kehittyy liberaali länsimainen demokratia”, Juntunen sanoo. ”Suomalaiset haluaisivat, että venäläiset olisivat samanlaisia kuin me, mutta he eivät ole.”

Krimin miehityksen jälkeen Dugin on esiintynyt ahkerasti tiedotusvälineissä. Hänen mielestään Putinin pitäisi liittää Venäjään myös Ukrainan itäosat sekä Pohjois-Kazakstan, joissa asuu suuri venäläinen vähemmistö.

Juntunen pitää mahdollisena, että Putinilla on tällaisia suunnitelmia. ”On kiinnostavaa nähdä kuinka Kazakstanin käy presidentti Nursultan Nazarbajevin jälkeen”, hän sanoo.

”Nazarbajev on jo vanha mies. Voi olla, että Venäjä ottaa Kazakstanin haltuunsa, jos siellä puhkeaa levottomuuksia.”

 

Aleksandr Dugin edustaa täysin erilaista ihmistyyppiä kuin urheilullinen machomies Putin. Hän kuuluu Venäjän ortodoksisen kirkon vanhoilliseen siipeen ja tuo pitkätukkaisena ja -partaisena mieleen 1800-luvun mystikot.

Dugin pitää itseään ortodoksisen konservatismin profeettana ja haaveilee Venäjän liitosta vanhoillista islamilaisuutta edustavan Iranin kanssa, jotta maailmaan saataisiin kyllin vahva vastavoima Yhdysvalloille.

Juntusen mukaan Duginin maailmankuvaan liittyy paljon mystisiä piirteitä, sillä hän on viehtynyt magiikkaan ja okkultismiin.

Arvostetut venäläiset maantieteilijät, historioitsijat ja geopoliitikot pitävät häntä fanaatikkona ja haihattelijana. Heidän mielestään hänen ajatuksensa perustuvat vanhentuneeseen maailmankuvaan.

”Dugin ei kiinnitä kirjoissaan mitään huomiota talouteen”, Juntunen sanoo. ”Hän ei ole ymmärtänyt myöskään Saksan ja Länsi-Euroopan voimakasta yhteyttä Yhdysvaltoihin.”

Siitä huolimatta Dugin on saanut paljon seuraajia. Hänen ideoitaan esitellään venäläisissä geopolitiikan oppikirjoissa ja ne ovat vaikuttaneet äärinationalististen poliitikkojen kuten Žirinovskin ja Sergei Glazyjevin ajatteluun.

Glazyjev johti 2000-luvun alussa äärioikeistolaista Rodina-puoluetta, jonka osallistuminen vaaleihin kiellettiin 2006 rasistisena sen jälkeen kun puolue oli arvostellut Kremlin politiikkaa. Nykyisin Glazyjev toimii Putinin neuvonantajana ja hän on keskittynyt erityisesti Euraasian unionin perustamiseen liittyviin kysymyksiin.

Glazyjevin nimi on sekä EU:n että Yhdysvaltain Venäjä-pakotteiden listalla. Hän totesi jo syyskuussa brittiläisen Guardian-lehden haastattelussa, että Venäjän on ”pakko puuttua tilanteeseen”, jos Ukraina allekirjoittaa yhteistyösopimuksen EU:n kanssa.

 

Duginilla on läheiset suhteet Ranskan äärioikeistoon, jonka pääideologiin Alain de Benoistiin hän tutustui jo 1980-luvun lopulla Pariisissa. Myös Benoist kritisoi kirjoituksissaan liberalismia, globalisaatiota, maahanmuuttoa ja amerikkalaisen kulttuurin ylivaltaa.

Dugin pitää yhteyksiä amerikkalaisvastaiseen äärioikeistoon myös Belgiassa, Italiassa ja Itävallassa. Suomessa hänen tunnetuin opetuslapsensa on Helsingin yliopiston dosentti Johan Bäckman, joka puolustaa hurmoshenkisesti Putinin politiikkaa ja levittää valheita Venäjän tiedotusvälineisiin.

Krimin kiistellyn kansanäänestyksen jälkeen Bäckman ylisti blogikirjoituksessaan Duginia nykyvenäläisyyden ja Euraasian imperiumin merkittävimmäksi tulkiksi.

”Häntä on nyt kuunneltava, hänen jokainen sanansa on merkittävä muistiin ja opeteltava ulkoa”, Bäckman kirjoitti 18. maaliskuuta.

”Venäjän valtamerilaiva on vaihtanut kurssia, suuri laiva on käännähtänyt raskaasti mutta varmasti. Enää Venäjä ei hajoa tai kituuta eteenpäin, nyt se ottaa kaiken takaisin. Dugin kertoo meille, mihin olemme matkalla.”

Ja Dugin todellakin kertoo. Krimin valloitus aloitti hänen mukaansa uuden aikakauden, jossa Venäjä palauttaa historiallisen ja geopoliittisen suuruutensa ja muuttuu uudeksi suur-Venäjäksi. Dugin antaa ymmärtää, että Putin noudattaa ennalta laadittua suunnitelmaa, joka perustuu nimenomaan hänen ajatuksiinsa.

”Venäjä ottaa koko Ukrainan. Tässä kansallisessa nousussa Venäjä syntyy uudelleen, samoin Ukraina oikeiden slaavien johdolla.”

 

Duginilla on läheiset suhteet Kremliin ja sitä tukeviin valtamedioihin, ja hän toimii Venäjän parlamentin kansallismielisen puhemiehen Sergei Naryškinin neuvonantajana.

Naryškinin johtama historiatyöryhmä laatii parhaillaan kouluihin uutta oppikirjasarjaa, joka kuvaa Venäjän historiaa ortodoksis-konservatiivisessa hengessä.

Alpo Juntunen kertoo tavanneensa Naryškinin ja pitää tätä uskottavampana henkilönä kuin Duginia.

”Dugin liioittelee vaikutusvaltaansa”, Juntunen sanoo. ”En usko, että Naryškin seurailee hänen ohjeitaan, vaikka molemmat haluavatkin suuren ja vahvan isänmaan.”

Dugin ihailee voimakkaita johtajia, hän on kirjoittanut paljon muun muassa Aleksanteri III:sta, Josif Stalinista ja Iivana Julmasta, joka palautti 1500-luvulla vanhat venäläiset alueet Moskovan hallintaan. Mutta nykyajan johtajista kaikkein suurin on tietysti Putin.

”Dugin puhuu supervaltioista ja superyksilöistä, hän on Putinin suuri ihailija”, Juntunen sanoo. ”Putin on hänelle kaikkivoipa johtaja, samalla tavoin kuin Stalin oli aikoinaan venäläisille.”

Jukka Mallinen arvelee, että Dugin pyrkii tietoisesti Venäjän valtapuolueen pääideologiksi. Hän kuuluu kansallismielisen älymystön perustamaan Izborsk-klubiin, joka kehittelee kansallishistoriallista ”Venäjän ideaa” stalinistikirjailija Aleksandr Prohanovin ja kulttuuriministeri Vladimir Medinskin johdolla.

Medinski on nuoren polven poliitikko, mutta hän edustaa samaa vanhoillista nationalismia kuin Dugin ja pyrkii ministerinä hävittämään liberalismin Venäjän kulttuurielämästä. Viime aikoina hänen hampaisiinsa ovat joutuneet erityisesti teatteri ja elokuva, joista hän hiljattain kertoi näkemyksiään uutistoimisto Interfaxin haastattelussa.

”Jos me alamme ymmärtää, että näyttämöllä tapahtuva ei vastaa valtion intressejä, meillä on vain yksi vaihtoehto – vaihtaa teatterin johtaja. Sama koskee elokuvaa.”

 

PUTININ TRAUMAT

Presidentti Vladimir Putin antoi länsimaille ensimmäisen selvän vihjeen tulevasta puhuessaan Münchenin turvallisuuskonferenssissa vuonna 2007.

Hän terävöitti maan ulkopolitiikkaa ja niputti yhteen asioita, joita Venäjä ei enää sietäisi. Hyökkäys kohdistui erityisesti Yhdysvaltoihin, joka painostaa Putinin mukaan muita maita sotilaallisella voimallaan eikä kunnioita kansainvälistä lakia.

Putin syytti Natoa ja Yhdysvaltoja kilpavarustelun lietsomisesta Euroopassa ja piti Naton laajentumista Venäjään kohdistuvana provokaationa. Hän oli erityisen suivaantunut siitä, että Venäjän entiset alusmaat Puola, Tšekki ja Unkari sekä Baltian maat, Bulgaria, Romania ja Slovakia olivat liittyneet läntiseen sotilasliittoon.

Venäjä varasi jo 1990-luvulla itselleen oikeuden puuttua tilanteeseen aseellisesti, jos sen lähialueilla asuvien ulkovenäläisten oikeudet ovat jotenkin uhattuna. Uhkausta ei otettu kovin vakavasti länsimaissa, vaikka Adolf Hitler puolusti aikoinaan samoilla argumenteilla ulkomailla asuvia etnisiä saksalaisia jaSlobodan Milosevic serbejä.

Münchenin turvallisuuskonferenssissa Putin korosti entistä painokkaammin, ettei Venäjä suostu kylmän sodan häviäjäksi ja ettei sitä voi enää sivuuttaa, kun kansainvälisessä politiikassa tehdään päätöksiä.

Putinin puhe järkytti länsimaita, jotkut tulkitsivat sen jopa uuden kylmän sodan aluksi. Ulkoministeri Sergei Lavrov katsoi parhaaksi rauhoitella mielialoja. Hän korosti amerikkalaisessa The Washington Post -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan, ettei Putin uhkaillut länsimaita vaan toivoi, että maailman ongelmia ryhdyttäisiin ratkaisemaan yhdessä monenkeskisesti.

Putinin näkökulmasta Venäjän nöyryyttäminen on kuitenkin jatkunut sen jälkeenkin: Albania ja Kroatia liittyivät Natoon 2009. Yhdysvallat yritti saada mukaan myös Ukrainan ja Georgian, mutta hanke kariutui Bukarestin huippukokouksessa Saksan ja Ranskan vastustukseen Venäjä voimakkaiden varoitusten jälkeen.

Elokuussa 2008 Venäjä provosoi Georgian lyhyeen sotaan, jonka jälkeen Abhasia ja Etelä-Ossetia irrotettiin itsenäisiksi Venäjästä riippuvaisiksi näennäisvaltioiksi. Vuonna 2014 tuli taas aika toimia, kun lännessä ei suhtauduttu kyllin vakavasti Venäjän varoituksiin Ukrainan kehityksestä.

Putin on arvostellut voimakkaasti myös Yhdysvaltain Itä-Eurooppaan suunnittelemaa ohjuspuolustusjärjestelmää, vaikka se ei ole amerikkalaisten mukaan suunnattu Venäjää vaan Iranin mahdollista hyökkäystä vastaan.

Vastatoimena Venäjä on siirtänyt Iskander-ohjuksia Kaliningradiin, josta ne yltäisivät Baltian maihin, Puolaan ja Suomeen.