Eksentrisemmät politiikan tutkijat ovat jälleen innostuneet esittämään, että Trumpin paluun myötä, ”globalistit” häviävät ja maailma pelastuu. Mihin tällainen kuvitelma perustuu? Kannattaisiko odottaa Trumpin hallinnon konkreettisia tekoja ennen ylioptimistista hehkutusta?

Amerikkalainen toimittaja Tucker Carlson vieraili helmikuussa Venäjällä, jossa hän pääsi haastattelemaan Venäjän presidenttiä, Vladimir Putinia. Samalla matkalla, Carlson tapasi myös filosofi Aleksandr Duginin, jonka kanssa amerikkalaistoimittaja istui alas puhumaan filosofiasta.

Venäläinen filosofi Aleksandr Dugin kommentoi Iranin vastaiskua. Vaikka länsimediat riensivät vakuuttamaan, että iskun Israelille aiheuttamat vahingot ovat ”suhteellisen pieniä”, on tapahtuma venäläisajattelijasta ”paljon merkityksellisempi kuin miltä näyttää”.

"Suurella resetoinnilla" halutaan tehdä maailmasta jälleen yksinapainen, jotta päästäisiin globalistien perimmäiseen tavoitteeseen maailmasta, jota pieni ylikansallinen eliitti kontrolloisi. Skeptisempi voisi luulla, että me elämme jo sellaista vaihetta, mutta sivilisaatiovaltiot Venäjä ja Kiina, ovat kuitenkin vielä tämän suunnitelman tiellä.

Although the concept of hegemony in Critical Theory is based on Antonio Gramsci’s theory, it is necessary to distinguish this concept’s position on Gramscianism and neo-Gramscianism from how it is understood in the realist and neo-realist schools of IR.

The classical realists use the term “hegemony” in a relative sense and understand it as the “actual and substantial superiority of the potential power of any state over the potential of another one, often neighboring countries.” Hegemony might be understood as a regional phenomenon, as the determination of whether one or another political entity is considered a “hegemon” depends on scale. Thucydides introduced the term itself when he spoke of Athens and Sparta as the hegemons of the Peloponnesian War, and classical realism employs this term in the same way to this day. Such an understanding of hegemony can be described as “strategic” or “relative.”

In neo-realism, “hegemony” is understood in a global (structural) context. The main difference from classical realism lies in that “hegemony” cannot be regarded as a regional phenomenon. It is always a global one. The neorealism of K. Waltz, for example, insists that the balance of two hegemons (in a bipolar world) is the optimal structure of power balance on a world scale[ii]. R. Gilpin believes that hegemony can be combined only with unipolarity, i.e., it is possible for only a single hegemon to exist, this function today being played by the USA.

In both cases, the realists comprehend hegemony as a means of potential correlation between the potentials of different state powers. 

Gramsci's understanding of hegemony is completely different and finds itself in a completely opposite theoretical field. To avoid the misuse of this term in IR, and especially in the TMW, it is necessary to pay attention to Gramsci’s political theory, the context of which is regarded as a major priority in Critical Theory and TMW. Moreover, such an analysis will allows us to more clearly see the conceptual gap between Critical Theory and TMW.

Uuden maailmanjärjestyksen edistäjien menettelytapojen epämääräisyys, pysyvä salailu ja harkittu salamyhkäisyys pitävät tämän ideologian, jota he päättäväisesti tyrkyttävät maailman ihmisille, vaikeasti hahmotettavana ja kätkettynä siihen hetkeen asti, jolloin se on tavoitteessaan. (Tulevilla globaaleilla oligargeilla on jo nyt käytettävissään viihteen ja mainonnan koneistot, joilla ihmisten tajuntaa pystytään muokkaamaan näiden sitä itse huomaamatta. Kun sen lisäksi käytetään samanaikaisesti SEKÄ pääoman liikkeiden ohjailua ETTÄ masinoidaan "globalisaation vastustajien" protesteja, ei ole mikään ihme, että useimmilta tarkkailjoilta jää käsittämättä, miten uudeksi globaaliksi oligargiaksi pyrkivä joukko toimii. käänt.huom.) Irakin tapauksen jälkeen, kuin seuraten jonkun ohjeita, ilmestyi monia julkaisuja, joissa asioita kutsuttiin oikeilla nimillä. Voinemme siis yrittää muodostaa jonkinlaista kuvaa "Uuden Maailmanjärjestyksen" ideologiasta.