Eurasianismi
Venäjällä jo tsaarinajalla voimakkaasti vaikuttaneeseen eurasianismiin on aina kuulunut vahva kansallismielinen ajattelutapa ja sen kulmakivinä ovat olleet suurvenäläisen imperialismin korostaminen sekä katkera viha Länttä ja Eurooppaa kohtaan. Alun perin eurasianistit vaativat Venäjää ottamaan täydellisen eron "korruptoituneesta" Euroopasta ja suuntaamaan itsensä uudelleen kohti Euraasiaa. Eurasianismin ensimmäinen suuri nimi oli filosofi ja filologi kreivi Nikolai Trubetskoi (1890-1938), joka vaikutti aktiivisesti 1920-luvulla. Trubetskoin seuraajiin lukeutuivat talousmaantieteilijä Pjotr Savitski (1895-1965), juristi ja kielitieteilijä Nikolai Aleksejev (1879-1964), uskonnonfilosofi, kulttuurihistorioitsija ja keskiajan harrastaja Lev Karsavin (1882-1952) sekä tunnettu historioitsija Georgi Vernadski (1887-1973).
Savitskin ajan eurasianismi korosti Euraasian ainutlaatuisuutta (mestorazvitije) ja tarvetta luoda euraasialainen mantereinen sotilaallinen liikkuvuus sekä talousalue, joka olisi täysin riippumaton länsimahtien merillä käymästä kaupasta. Tästä huolimatta eurasianistit pitivät tärkeänä, että Venäjän pitäisi myös valloittaa itselleen väyliä "lämpimäin merten ääreen", esim. satama Persianlahden alueelta. Satamien korostus jäi elämään Neuvostoliiton ja Venäjän geostrategiaan. Niissä voidaan kuitenkin nähdä vieläkin vanhempaa traditiota, sillä myös mongolit olivat pitäneet Hormuzin valloitusta tärkeänä. Mongolien ajan "merivalta" olivat arabit. Eurasianismi omaksui uuden asenteen Venäjän imperiumin mongolijuuriin, pitäen niitä hyvänä asiana, koska mongolit olivat luoneet Euraasian imperiumin suuruuden ja Moskova oli perinyt tämän historiallisen tehtävän. Mission oli täydentänyt ortodoksinen uskonto, joka omaksuisi Euraasian monien uskontojen johtajan roolin. Euraasialaisuus oli alusta asti "jyrkkää lännenvastaista julistamista", eikä se ole muuttunut maltillisemmaksi meidän päiviimme tultaessa.
